Gideon. Oskar, kuten koko Oulun kaupunki voi todistaa.
Maria (antaa hänelle kirjeen, ystävällisesti). Oulu on hieman kaukana… ja pidän edullisempana uskoa teidän sananne. (Ojentaa kätensä miehelleen.) En epäile enää ollenkaan.
Oskar. Ah, lapsukaiseni!… (Itsekseen.) Naisparka, kuinka minä häntä petän!
Maria (Gideonille). Rakas setä, annattehan minulle anteeksi nämä kysymykset, eikö totta?
Gideon. Oh, teille mielelläni, mutta veljenpojalleni en voi antaa anteeksi hänen varomattomuuttaan… Jos aikoo säilyttää salaisuuden…
Maria. Minähän olen hänen vaimonsa… Mies ja vaimo ovat yksi… Salaisuuttanne ei ole kerrottu muille… Tosin olen pohjimmaltaan ansainnut rangaistuksen ja jään teille kiitollisuudenvelkaan… Koetan mahdollisuuteni mukaan korvata virheeni… Te jäätte meille toki muutamiksi päiviksi?
Gideon. Niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista.
Maria. Sen parempi, sillä järjestän teille, samoin kuin miehelleni, yllätyksen…
Gideon. Ah!
Oskar. Ja se olisi?