Oskar (luo katseensa maahan, puoliääneen). Mistä on kysymys, Loviisa?
Loviisa. Minä tahtoisin vain… (Itsekseen.) En luota itseeni. (Ääneen.) Minä… minä tahtoisin vain sanoa, herra, että eräs herra odottaa konsulia vierashuoneessa.
Oskar. Hyvä… (Itsekseen.) Minä hengitän taas! (Ääneen.) Tulen heti. (Astuu muutaman askeleen.)
Loviisa. Armollinen herra…
Oskar (kääntyen.) Vieläkö jotakin, Loviisa?
Loviisa. Kyllä… Mutta uskokaa, armollinen herr että minä kunnioitan teitä… Te tiedätte, olenko minä koskaan puhunut…
Oskar (puoliääneen ja nopeasti). Et, Loviisa, et, sen minä myönnän… ja minä kunnioitan vaiteliaisuuttasi… Mutta tällä hetkellä, näetkös, minulla on eräitä liikeasioita herra Tiaisen kanssa suoritettavina… mutta avioliittosopimus…
Loviisa. No, minä olisin juuri sen vuoksi halunnut puhua kanssanne.
Oskar (hämmästyneenä). Tuon avioliitonko vuoksi?!
Loviisa. Niin, herra. (Itsekseen.) Nyt rohkeutta! (Puoliääneen.) Se ei saa tulla voimaan, minä kiellän sen teiltä!