Oskar. Minäkö? Eikö sinun jokainen toivomuksesi ole minulle yhtä tärkeä kuin omani!? Eikö maatilan osto jo sitä kyllin todista?! Enkö ollut ylenmäärin onnellinen, kun voin sen heti sinulle lahjoittaa?! Ostin sen pitkittä puheitta. Ja mitä tulee tuohon nuoreen mieheen ja hänen avioliittoonsa…
Maria. Onko se mahdollista? Ah, kuinka hyvä ja huomaavainen sinä olet minulle!
Oskar. Ei, ei, päinvastoin minä tarvitsen sinun hyvyyttäsi täysin mitoin.
Maria. Kuinka niin? Selitä!
Oskar. Ah, sehän juuri on vaikeinta! Näetkö, kallis aarteeni… minä menin rakkaudesta sinun kanssasi naimisiin. Aika ei ole rakkauttani vähentänyt… päinvastoin.
Maria. No, siinähän ei ole mitään pahaa.
Oskar. Epäilemättä ei… Se, että olen rakastanut sinua mielettömästi ja yli kaiken, se yksin sai aikaan… Sellainen määrätön intohimo oli ehkä vääryys…
Maria. Mahdollisesti. Mutta ei minusta siinäkään ole mitään pahaa.
Oskar. Mutta… mutta… Mies, joka aina vain jumaloitsee vaimoaan… joutuu naurunalaiseksi.
Maria. Todellako?