— Me saavuttiin Helsinkiin samalla kertaa kuin tavaratkin, mutta me tahdottiin ensin tarkastaa, minkälainen paikka tämä oli. Me asetuttiin tuonne ullakolle ja seurattiin elämää sieltä.
— Ja syötiin automaatissa. Ullakolla on mainiota asua, kun koko lattia on laudoitettu. Me lainattiin täältä alhaalta pari tyynyä ja maattiin vanhoilla patjoilla, jotka me löydettiin sieltä. Sitten me käytiin kuin intiaanit polulla saadaksemme vettä, kertoi Simo.
— Minusta te olette menetelleet sangen omituisesti. Miksi ette ilmoittautuneet heti? kysyi tohtori.
— Niin tyhmiä me ei olla. Silloin enon oikea luonto olisi paljastunut liian myöhään, kun me jo oltaisiin kiinni kuin hiiret loukussa.
— Ehkä te suosiollisesti ilmoittaisitte, mitä havaintoja te olette tehneet, kysyi tohtori hiukan terävästi.
— Että eno ei huomaa, mitä tapahtuu kotona tai kadulla. Me hiivittiin täällä sisällä, kun Minna oli ulkona. Avain me kaapattiin eteisen naulasta melkein hengenvaaran uhalla, sanoi Esko.
— Sellaisten kanssa, jotka huomaavat kaikkea, on vaikea olla. Virtasen täti Tampereella keksi tahrat ja reiät ja hienon käytöksen ja kyynärpäät ja kaikki mikä tippui lattialle ja kunnioituksen vanhempia kohtaan, sanoi Simo.
— Ja sitten täällä ei käy vaarallisia naisia, ainoastaan siivooja tai pesijätär ja sellaisia.
— Kutka ovat vaarallisia naisia?
— Sivistyneet ja hienot ja osaanottavaiset ja helläsydamiset. Sellaiset huomaavat heti, että me ollaan: "huonostikasvatettuja ja laiminlyötyjä poika parkoja".