Pojat astuivat varpaisillaan lukuhuoneeseen. Tohtori oli syventynyt lukemiseen, eikä huomannut heitä. Outo hiljaisuus vallitsi poikien seistessä oven suussa. Vihdoin Simo otti taskustaan munalukon, jonka hän pudotti lattialle.
Tohtori hätkähti ja kääntyi äkisti tuolillaan.
— Mitä tämä merkitsee? kysyi hän.
— Simo tarkoitti vain, että me ollaan täällä, selitti Esko lisäten: — olisit mieluummin rykäissyt, Simo. Eno olisi paremmin ymmärtänyt sitä.
— Lausun ensiksi teidät sydämellisesti tervetulleiksi uuteen kotiinne. Äitinne viimeinen tahto ja oma velvollisuuden tuntoni määräävät teidät minun holhoukseni alaisiksi. Toivon, ett'ei teillä ole mitään sitä vastaan, aloitti tohtori luennoitsevaan tapaan.
— Me ollaan päätetty asettua tänne, sanoi Esko.
— Mitäpä muuta te voisittekaan tehdä? kysyi tohtori.
— Me ollaan totuttu hoitamaan itseämme. Äiti oli melkein aina etelässä. Kyllä me tiedetään monta tapaa elättää itseämme. Asiapojiksi ja hissipojiksi on helppo päästä, kun on siistit vaatteet ja kun on vähänkin koulua käynyt. Sijannäyttäjiksi eläviinkuviin tai keilaratapojiksi me varmasti ruvettaisiin. Mutta ensiksi me tehtiin havaintoja ja päätettiinkin jäädä tänne, sanoi Esko.
— Että meistä tulisi herroja, lisäsi Simo.
— Tietysti teidän täytyy saada oppia ja sivistystä. Mutta mistä havainnoista puhutte?