Sitten pojat alkoivat nakutella ja tutkia joka paikkaa seinässä
Järtekryynin kävellessä kintereillä.
— Tässä on ainakin rappausta eikä pelkkää kiveä, sanoi Simo ja hakkasi vasaralla meisseliä, jonka hän tunki muuriin.
Esko tuli avuksi vasaroineen. Muurista lohkesi isoja paloja, kunnes se puhkesi ja aukosta tuli kostea ilman löyhkä.
Pojat suurensivat aukkoa, kunnes sitä ympäröivät vain vahvat kivimöhkäleet.
— Tästä ei mahdu kissakaan, sanoi Simo valaisten sähkölampulla aukkoa.
— Siitähän jatkuu pitkä kaitainen torvi, kukaties kuinka pitkälle, sanoi Esko ja tirkisti sisään.
— Kelkkari sentään! Torven kautta kuuluu epäselviä ääniä. — Hei, halloo, hei, hei, Suomi! huusi Simo aukkoon ja kuunteli henkeä pitäen.
Heikkoa ääntä kaikui vastaan, mutta sanoja oli mahdoton erottaa.
Silloin Järtekryyni hyppäsi aukolle ja alkoi tunkeutua sisään. Simo sai kiinni sen takajaloista ja veti takaisin ja sanoi:
— Näkyypä kissa sentään mahtuvan. Lähetetään se sinne ja pannaan kirje kaulaan. Ehkä sieltä tulee vastaus.