Hän veti vastaan ja tunsi taas nykimistä.
— Mitähän tämä merkitsee? Järtekryyni nykii, mutt'ei tule takaisin? sanoi hän.
— Keritään se tänne. Kunhan vain lanka kestäisi.
Mutta lankaa kävikin keriminen hyvin helposti.
Viimeisessä päässä ei ollut kissaa, vaan valkoinen kangaspala, joka luultavasti oli revitty paidasta.
Tälle oli kirjoitettu:
"Auttakaa meitä onnettomia ihmisyyden nimessä. Meidät hinattiin tänne unijuomalla nukutettuina. Täältä ei ole muuta tietä pois kuin reikä katossa. Ripustakaa nuora katosta, että pääsemme kiipeämään pois täältä. Meille lasketaan sieltä ruokaa joka aamu klo 9. Aukko on holvimme toisella puolella, joka on kolmiloikkauksen matkan päässä torven tästä suusta, kun kulkee torven suuntaisesti. Kissa on täällä, me emme saa sitä takaisin, sillä torven suu on liian korkealla. Kissa putosi siitä ja veti langan mukanaan, niin että saamme tämän kirjeen teille sitä myöten. Huutakaa torveen, me kuulemme täällä, vaikka emme ylety sinne huutamaan. Varokaa ameriikkalaisia! Älkää jättäkö meitä, vaan auttakaa.
Nurmi, Ritola, Myyrä ja Stenroos."
Pojat katsoivat toisiaan totisina ja hämmästyneinä.
Tähän asti oli kaikki tuntunut leikiltä. Mutta nyt heitä alkoi peloittaa edesvastuu.