Askeleita oli 76. Portaan kohdalla alkoivat pojat hermostua, sillä kivi ei heti kääntynyt. Viimein Esko keksi oikean tavan kiertää pyöreää metallinappulaa ja pojat pääsivät ulkoilmaan.
He sulkivat nopeasti aukon ja menivät portaita ylös tasaiselle maalle, jolle kirkko oli rakennettu. Onneksi oli verrattain pimeä ja vähän ihmisiä liikkeellä.
He kulkivat maanalaisen käytävän suuntaa 76 askelta. Sitten Simo piti langan päätä, joka oli ollut Järtekryynin kaulassa, ja Esko kulki toinen pää mukanaan eteenpäin. Tultuaan niin pitkälle kuin lanka riitti hän pysähtyi ja Simo tuli jäljessä.
— Nyt olisi mentävä vielä yksi kolmiloikkaus eteenpäin. Muistatko, mitenkä pitkälle Tuulos loikkaa? kysyi Esko.
— Siinä 15 m paikkeilla, sanoi Simo ja harppasi kolme kertaa.
Hän tuli aivan Nikolainkirkon läntisen sivurakennuksen kohdalle.
— Tuulos olisi loikannut pitemmälle. Aukko on siis rakennuksen alla. Tullaan tänne huomenna kello yhdeksältä, niin nähdään, mistä ne ruoantuojat menevät sisään.
— Täällä onkin kaameaa olla näin myöhään, sanoi Simo.
— Voi minua vähämielistä aasia! huudahti Esko kotimatkalla. — Minä olen unohtanut Hilma Räsäsen, joka sai vain pari tuntia lomaa aamupäivällä. Näin myöhään en pääse enää Sentriin, enkä uskaltaisi mennäkään sinne, sen lihavan rouvan kynsiin. Etenkin, jos omatunto ei ole lumivalkea.
— Matot jäävät nyt pölyyttämättä ja Kovero pussaamatta, ilkkui Simo.