— Järtekryyni parka. Sielläkö sinua nyt pidetään? Makaa tässä sylissä.
Minna tuli sisään kantaen kahvivehkeitä. Hän näki heti kissan Hetti neidin sylissä, mutta ei huomaavinaan sitä, vaan sanoi:
— Neiti on hyvä ja ottaa kahvia, mutta mennessään hän mumisi: — Rohkea rotan ottaa, ja näkyypä tietävän talon paikat, kun kissakin löytyi, mutta ei se ole kultaa, joka alussa kiiltää, vaan lopussa kiitos seisoo.
Kahvin jälkeen sanoi Hetti täti:
— Nyt minun täytyy lähteä. Tulkaa sitten kertomaan, mitä enonne tuumii minun suunnitelmistani. Älkää te vain ryhtykö ominpäin sellaiseen, joka on minusta epämiellyttävää.
— Ei ikinä. Me ollaan aina hurjan hienotunteisia. Saaristoon olisi kamalan kivaa tulla, mutta enosta ei tiedä ennakolta mitään.
— Minä olen vielä viikon kaupungissa, niin että ehditään sopia asiasta. Hyvästi.
Kun pojat jäivät yksin, sanoi Simo:
— Meillä olisi hurjan hauska kesä, jos eno ottaisi Hetti tädin rouvakseen ja sitten koko perhe asuisi saaristossa. Silloin olisi oikea koti ja kaikki olisi niinkuin muillakin ihmisillä. Minä en muista muuta kuin täysihoitopaikkoja tai matkustajakoteja. Sellaisissa me ollaan asuttu yksin taikka äidin kanssa. Eno on eri hyvä isänsijainen, mutta tämä koti ei ole ihan tavallinen, sellainen mukavan tavallinen.
— Hetti tädin kotona on niin erilaista kuin täällä. Sitä ei voi selittää, mutta tietää vain. Ja enokin on tullut puheliaammaksi ja tavallisemmaksi, kun on ollut naisseuraa, tuumi Esko.