Tyytyväisin oli Minna, sillä hän oli odottanut aivan toista elämää.
Kerran hän kysyi pojilta:
— Teitä on varmaankin piesty paljon aikanaan?
— En minä muista saaneeni selkään muuta kuin joskus tapellessa isomman toverin kanssa, vastasi Simo.
— Sitten olette istuneet pimeässä komerossa päiväkausia?
— Virtasen täti pisti joskus kymmeneksi minuutiksi nurkkaan.
— Entäs tukkapöllyjä, korvatillikoita tai nipistyksiä?
— Miten Minna on saanut tuollaista päähänsä? Toiset ovat välistä toruneet, mutta ei meitä muuten ole rääkätty.
— Tehän ette uskalla tehdä sellaista, mitä muut pojat tekevät. Astiat säilyvät ehjinä — — —
— Pesukannu prätskäs eilen, pani Simo väliin.