— Rakas Minna, älä puhu niin paljon vertauksia, että kaikki sotkeutuu.
Kerro nyt, onko eno todellakin loukkaantunut? kysyi Simo levottomana.
— Haetaan heti lääkäri, sanoi Esko.
— Tohtorin jalka on kääreissä. Minä soitin heti lääkäriä. Jalka ei ole poikki, vaan pahasti nyrjähtänyt. Kylmiä kääreitä on vaihdettava aina kolmen tunnin kuluttua. Tohtori ei tahtonut sairashuoneeseen, ja ikävä siellä olisikin. Viime viikolla minä näin sellaista unta, että hampaat lähtivät suusta, ja se merkitsee pahaa. Mutta kun ihmisen pitää olla sokeudella lyöty eikä hoksaa, että hampaat merkitsevät portaita ja särkyviä tikapuita. Ja piti sen pystinkin tulla alas ja isän kolahtaa poikansa selkään.
— Särkyikö isoisän kipsikuva?
— Rikki meni. Silläkin voi olla tarkoituksensa, että oli joku tohtorin tekemä koirankuri jäänyt isältä rankaisematta. Ja nyt se on sovitettu.
— Minä en usko, että eno on nuorenakaan tehnyt kepposia. Nukkuuko hän nyt? kysyi Simo.
Samassa soikin kello tohtorin huoneessa ja Minna kiiruhti sinne.
— Tämä on kurja paikka. Eikä meistä ole sairaanhoitajiksi, sanoi Esko huolestuneen näköisenä.
— Ja kehnoja seuranpitäjiä me ollaan aikaihmisille. Täytyy vain olla iloisia ja lohduttaa. Aina sitä keksii jonkun hyvän puolen pahassakin asiassa, sanoi Simo.
Minna palasi ja sanoi tohtorin tahtovan tavata poikia.