— Mutta minusta eno suoriutui jokseenkin vähällä. Molemmat jalat olisivat voineet mennä mäsäksi, kädet ruhjoutua ja nenä levitä ympäri naamataulua. Pöydän nurkka tunkeutuu usein silmään ja pudistaa sen ulos päästä. Kunhan vain sisälmykset eivät olisi mullinmallin. Maksa ja munuainen ovat voineet mennä sekaisin. Mutta sitä ei huomaa ulkoapäin, jatkoi Simo lohduttelemistaan.
— Ja tiedätkö sinä, kuinka tärkeä työ jää minulta monta viikkoa eteenpäin ratkaisematta.
— Mutta kun kukaan ei odota sen ratkaisua, niin kukaan ei sure.
— Enkö minä ole kukaan? Mutta jätetään tämä asia, jota ei voi auttaa.
Kertokaa jotain koulustanne.
— Meillä oli kamalan sotkuista äänneoppia. Pojat kertoivat, että opettajan rouva oli karannut. Eikä se ollutkaan ihme, jos hän pehmitti sitä rouvaa niikuin t:tä ja p:tä ja k:ta tänäpäivänä. Kun Kauko ei osannut vokaalisointua, niin opettaja sanoi, että Sysmässä on viisaampia lampaita, kuin tällä luokalla poikia, sanoi Simo.
— Minusta se oli tavattoman epäkohteliaasti sanottu, tuumi tohtori, joka tunsi joutuvansa Sysmän lampaitten tasolle, kun oli kysymys vokaalisoinnun säännöistä.
— Aikaihmiset eivät välitä vähääkään olla kohteliaita pojille.
Laulunopettajakin oli kamalan töykeä minulle.
— Mitä sinä sitten teit?
— Minä vahvistin vain toisten laulua, tai oikeastaan panin siihen enemmän ryhtiä ja pontta.
— No sehän ei ollut vaarallista.