— Esko parka! Tuollaiseen ei olisi minustakaan, sanoi tohtori.
— Kittiä minäkään sellaisesta. Ensiksi minä kirjoitin, mitä historian kirjassa seisoi ja sitten minä panin, että tuomareihinsa hän vaikutti haitallisesti, koska nämä sydämistyivät niin, että juottivat myrkkyä hänelle. Kansa rakasti häntä, koska hän oli hurjan puhelias. Oppilaat itkivät kuolinhetkellä, niin että Sokrateen piti sanoa että: "tukkikaa suunne, että saan kuolla rauhassa. Sitävarten minä kyyräsin Xantipankin pois." Rouvaansa hän ei vaikuttanut yhtään millään tavalla. Se oli rouva, joka vaikutti. Sitten minä kirjoitin, että Sokrates kuoli sanoen: "pyörii se sittenkin". Sitä minä en ole lukenut, mutta minä muistin vain kuulleeni sen joskus. Opettaja on aina tyytyväinen, kun meillä on lisätietoja.
— Mutta Esko! huudahti tohtori kauhuissaan.
— Ne sanat on Galilei lausunut, eikä Sokrates.
— Voi kattia sentään! Kyllä minäkin vähän ajattelin, että mikähän se Sokrateen mielestä pyöri? Mutta ei se niin suuri virhe ollut, kuin minkä Anttonen teki. Hän kirjoitti, että Sokrates oli alkuaan eläinlääkäri.
— Mistä hän sai niin hullun ajatuksen?
— Hän sanoi lukeneensa jonkun historiallisen romaanin, jossa puhuttiin sen nimisestä eläinlääkäristä, tai ainakin nimi oli sinnepäin. Loppuun minä vielä panin, että minusta Sokrates puhui tavallisia, itsestään selviä asioita ja se myrkyn juominen oli pakosta tehtävä. Eikä mikään sankariteko.
— Minusta sinä et käytä kunnioittavaa kieltä Kreikan suurinta ajattelijaa arvostellessasi.
— Sokrates sietäisi olla kuulemassa, kun rehtori puhuu omilletunnoille. Kerrankin, kun Liiranen oli luntannut, eikä halunnut tunnustaa, niin rehtori puhui sillä tavalla, että Sokrates olisi pudonnut istumaan sitä kuullessaan.
Minna tuli nyt vaihtamaan käärettä tohtorin jalkaan ja pojat poistuivat huoneesta.