— Mitä äitisi teki, kun te saitte muistutuksia?
— Jos hän ei ollut ulkomailla, niin hän ensin voivotteli: "Miksi teidän isänne piti kuolla? Te olette pahoja poikia, menkää nurkkaan häpeämään." Mutta kun me mentiin, niin hän otti heti pois ja sanoi: "On ne opettajatkin sydämettömiä, kun raatsivat rangaista minun kilttejä poikiani. Eihän terve ja vilkas poika jaksa istua hiljaa niin monta tuntia päivässä." Sitten hän olisi soittanut ja torunut opettajaa, mutta se me estettiin heti.
— Eikö teitä ole koskaan rangaistu?
— Kun me asuttiin äidin serkun luona, niin meille annettiin vitsaa ja jätettiin ilman illallista ja tukasta pyöritettiin vähä usein. Mutta silloin me oltiin pieniä ja äiti oli ensimmäistä kertaa parantolassa. Mutta ei me sellaisesta tultu paremmiksi. Me pelättiin kaikkia aikaihmisiä ja Simo itki illalla ja minä — — —. Ei sellaisesta kehtaa puhua. — Virtasen täti puhui omalletunnolle ja teroitti.
— Mitä hän teroitti?
— Kaikenlaista, mitä on mahdotonta muistaa. Mitenkä isänmaa odottaa, että me tultaisiin kunnon kansalaisiksi, jotka eivät riko lasia Topeliuksenkuvasta ja kuinka me kerran kadutaan, kun hän on mennyt sinne, mistä ei kukaan tule takaisin. Mutta jos kukaan tulee takaisin, niin se on Virtasen täti.
— Mitähän isät tekevät tällaisissa tapauksissa? tuumi tohtori puolittain itsekseen.
— Velbergin isä ottaa pois kirvelevällä sydämellä polkupyörän kolmeksi päiväksi, ja Osmo Tuusan isä antaa selkään ja sanoo itse kärsivänsä enemmän kuin Osmo. Mutta sen se narraa.
— Ette voi vaatia minulta selkäsaunaa, en ole sitoutunut sellaiseen, sanoi tohtori onnettoman näköisenä.
— Simo ei varmaankaan vaadi sitä, jos se on enosta ilkiää. Minä läimähyttäisin häntä korvalle, Simo ei mukisisi siitä mitään.