— Lähetä Simo tänne, sanoi tohtori päättäväisesti.
Hetken perästä tuli Simo sisään Eskon antaessa vauhtia kynnyksen yli.
Hän suojeli korviaan, toista kädellä ja toista päiväkirjalla.
— Pelkäätkö sinä minua? kysyi tohtori.
— Kamalasti, Esko sanoi, että eno lyö korvat mäsäksi, voivotteli Simo.
— Minä pelkään hurjasti.
— Sitä ei ole vielä kukaan ihminen tai eläin tehnyt. Mutta nyt minun velvollisuuteni on rangaista sinua. Tule ottelemaan minun kanssani, sillä niin katala en minä ole, että löisin sitä, joka ei puolustaudu.
Simo heitti kirjan nurkkaan ja lensi tohtorin kimppuun. Parilla äkkiotteella hän sai tämän kumoon pehmeälle lattialle.
Tohtori nousi hitaasti, harjasi pölyä takistaan ja sanoi:
— Jahaa, nyt saat mennä. Toivon että — — — niin mitä minun piti sanoa, toivon että — — —
— Minä tiedän: "Toivon että tämä on viimeinen kerta, kun minun täytyy rangaista sinua, tein sen vain itsesi tähden."
— Niin juuri. Anna kirja tänne.