Simo otti päiväkirjan lattialta ja tohtori kirjoitti nimensä siihen.
— Kiitos, eno. Meillä ei ikinä ole ollut näin hyvää kasvattajaa.
— Koetan parastani, poikaseni. Mene nyt ja kerro Eskolle, että asia on järjestetty.
Simo katseli pitkään enoansa, joka tyytyväisenä palasi työhönsä.
— Sattuiko pahasti? kysyi Esko huolestuneen näköisenä.
— Mitä vielä. Minä käänsin hänet aika varovaisesti nurin, vastasi Simo.
— Eno on taitanut läimäyttää sinulta aivot mäsäksi, koska olet ruvennut hourimaan.
— Hänellä on omat temppunsa, ja minusta hän on justiin paras kasvattaja meille.
Ja Simo kertoi Eskolle, mitä tohtorin huoneessa oli tapahtunut.
— Minä häpesin aika tavalla, kun lähdin pois, lopetti hän.