Tohtori käveli poikien vierellä niin ajatuksiinsa vaipuneena, ettei hän kuullut sanaakaan keskustelusta, joka ehkä olisi tuntunut hänestä sopimattomalta.
— Eikö eno tahtoisi limonaatia? kysyi Simo nykäisten tohtoria hihansuusta.
— Minusta se on pahanmakuinen juoma, vastasi tämä.
— Ei ainakaan pojista. Tuossa on vesiputka, meillä on hyvä tuttava siellä myymässä. Hän on Virtasen entinen sisäkkö Tampereelta. Nyt hän on neiti ja sivistynyt.
— Onko hän käynyt koulua?
— Ei. Mutta hiukset ovat tulleet kiharoiksi ja sukat ovat ihonnäköisiä ja puhe on kamalan sivistynyttä.
Tohtorin vastahakoiset askeleet suunnattiin kohti myymälää, jonka edessä oli penkki.
— Hyvää päivää Agda, tervehtivät pojat nostaen kohteliaasti lakkejaan.
— Tässä on tohtori Elis Someri, se eno, joka meillä on nyt isän sijaisena, selitti Esko.
— Ja joka on mahottoman hyvä kasvattamaan poikia, täydensi Simo.