— Minä olen Akta Oolkreen, poikien vanha ystävä. On hauskaa tutustua ja nähtä, että pojat ovat minkälaisissa käsissä ja hoitossa. He säälittivät minua usein kun asuttiin samassa hoitolassa Tampereella neljä vuotta ja olivatten helläsytämisiä ja etistyneitä nuoria herroja. Mitä saan luvan tarjota mielihyvällä? Tässä on eri lajia juomia ja leivoksia ja yskäkaramellejä, puhui Agda suulaasti.
— Paljonko me saadaan juoda, eno? kysyi Simo.
— Juokaa tietysti, kunnes jano sammuu.
— Jeh! Agda on hyvä ja antaa neljä pulloa punaista limonaatia.
Agda aukaisi pullot ja keskusteli samalla.
— Minä en päässyt katsomaan urheiluakaan, kun täytyy hoitaa kauppaa ja velvollisuutentuntoa. Ja kun olisi ollut tuttava moukarinheittäjäkin, joka pääsee Pariisiin ja Franskaan.
— Hyvä Agda, esitä hänet meille. Meillä ei ole yhtään hienoa tuttavaa.
Enon luona käy vain oppineita ja sellaisia, sanoi Esko.
— Pyydetään hänet päivällisille sunnuntaina, kun Hetti tätikin tulee. Kaikki perheihmiset kutsuvat sukulaisia ja taiteilijoita pyhinä päivällisille. Rakas eno, lepytä Minna ja pyydä moukarimies meille, rukoili Simo innokkaasti.
— Agda tulisi mukaan ja silloin meillä olisi niin kivaa, sanoi Esko.
— Suomen lippu hankittaisiin pöydälle ja eno puhuisi isänmaasta ja voimamiehistä. Moukari saa jäädä eteiseen, niin ei olisi vaaraa tavaroista, tai ikkunoista.