— Nekkuja ja lakritsipiippuja! Poikien tuomisia luultavasti, otaksui
Minna.
— Onkohan heidän tarkoituksensa, että minun pitää syödä tuollaista moskaa? Minna säästää tämän heille itselleen.
— He voivat loukkaantua pahanpäiväisesti. Tohtorin pitäisi syödä vaikka vähänkin, kun he lähettävät, mitä he parhaimpana pitävät.
Tohtori koetti venyttää palaa nekusta, ja vihdoin siinä onnistuikin. Sitten hän puraisi lakritsia päälle, mutta sylki pian kaikki suustaan alkaen huuhtoa sitä hammasvedellä.
— Minna saa syödä loput. Pojilla näkyy olevan merkillinen maku. Saa nähdä minkälaiseen ruokaan he ovat tottuneet. — Onko Minna huomannut, että minun sohvatyynyni on kadonnut ja vesi on tyhjentynyt juoma-astiasta?
— Täällä ei ole käynyt kukaan, mutta illalla kuului ullakolta askeleita ja joku heitti ylhäältä vettä pihaan. Kunhan vain ei olisi henkiä liikkeellä.
— Vielä mitä. Mutta merkillistä että pojat eivät ole saapuneet.
— Minä olen odottanut heitä jo pari päivää. Koulukin alkaa ylihuomenna.
— Ihmeellistä. Mikähän ylipäänsä aiheuttaa lasten katoamisen?
— Mustalaiset voivat varastaa tai rosvot ottaa panttivangeiksi. Kuninkaanpoikia varsinkin viedään usein, vastasi Minna, joka oli ahkera lainakirjastoromaanien lukija.