— Ei sellaista tapahdu nykypäivinä.
— Ehkä poika parat ovat lähteneet merille päästäkseen käymästä ankaraa koulua. Taikka makaavat kirurgilla katkaistuaan jalkansa vaihtaessaan junaa. Joku roisto on voinut narrata heitä tallettamaan varastettuja kelloja ja viattomat lapset viruvat paraikaa vankilan kosteissa holveissa.
Tohtori alkoi aavistaa holhoojan aseman tukaluutta. Onneksi ovikello soi keskeyttäen Minnan ajatuksen lennon.
Molemmat menivät eteiseen toivoen samaa.
Minnan avattua oven astui kaksi poikasta sisään. He vetivät lakit päästään ja kumarsivat jäykästi.
— Hyvää päivää. Me ollaan Linjan pojat, sanoi pitempi heistä.
— Tervetuloa tänne. Olemme jo odottaneet teitä. Minä olen enonne Elis
Someri, sanoi tohtori.
— Tulkaa nyt sisään, poika kullat. Tässä on uusi kotinne, olkoon elämänne täällä onnellista ja teille edullista, tervehti Minna säteillen ystävällisyyttä.
— Minä vetäydyn nyt huoneeseeni. Tulkaa sitten sinne, kun olette vähän kotiutuneet, sanoi tohtori, joka ei tiennyt, mitä nyt tekisi.
Pojat seurasivat Minnaa, joka tarjosi kahvia ja puheli suulaasti.