— Minutko?
— Niin, eikö me olla hyviä tuttuja?
— Kyllä poikaseni. — Neidin kasvot loistivat mielihyvästä. Tässä saatte nimikorttini.
— Silja Sylvia Letala, hei, sepä luisuu kielellä kuin vaseliini.
— Mitä täti on muuta, paitsi nainen? kysyi nyt Seppo, joka oli pitkän aikaa lukenut "Poikien Urheilulehteä".
— Minä olen postineiti. Kirjoitan osoitteeni tähän nimeni alle, niin te varmaan joskus tulette minua tervehtimään.
— Kyllä tullaan, huomenna tai ylihuomenna, lupasi Sarri.
— Tai milloin vain sopii, lisäsi varovaisempi Seppo.
— Älkää vain unohtako minua.
— Ei ikinä!