— Tule nyt, Jere, mennään vikkelään pois täältä, kyllä Ville selviää halkopinolta, sanoi Seppo.
— Päivää ja terveisiä, sanoi Jere ojentaen kätensä pojille.
— Mitä varten Jere tuli Helsinkiin? kysyi Sarri kotimatkalla.
— Kun fleini ahristaa koipee, etten mää saa eres öiseen maattuu.
Pojat toivat Jeren kotiin, jossa Naimi-täti otti ystävällisesti vastaan, tarjosi aamiaista ja kyseli kuulumisia.
— Kyl mul on eväät fölis, mut kiitoksia vaan tästäkin.
Päivällisen jälkeen lähtivät pojat Jeren kanssa ulos.
— On se teirän frouva tuhtin täköinen. Mutta kuinkas tee vaan ilman hevosii pärjäätten? En mää vaa ilman rupeis näin suures paikas olemaa, sanoi Jere.
— Ei täällä ole hevosia monellakaan. Yhdellä vain meidänkin luokalla — sen isä on ajuri. Mutta mennäänkö nyt lääkäriin? kysyi Seppo.
— Mää tahroisin nährä sen semmoisen Lönnruutin, kun on kotoisin sielt meirän kyläkunnast. Mää kun olen Sammatist ja siel kertovatten, et neet on reerannu sil Lönnruutil ittees näköisen kiven.