— Sama se, sanoi Sarri seuraten Ristoa toiseen huoneeseen, jossa alkoi aivoja rasittava työ.
Janne huvitti sillä välin toisia poikia näyttämällä hauskoja kemiallisia kokeita ja temppuja.
Oli kulunut pitkä aika, kun Sarri ja Risto vihdoinkin ilmestyivät toisten luo.
— Kamalan kauan te viivyittekin. Lukekaa nyt runot, sanoi Seppo, ja
Sarri luki:
Kaunis on nähdä kun joukkosi luona, kahvia kaadat, keittäen, leipoen vaan, puolesta heimosikin. Iloisin mielin viettään nouse syntymäjuhlaas. Riemuiten tätimme suo, laulumme kaikua nyt. Eespäin onnehen siis, sä sankari kodin ja kyökin, onnea toivomme vaan.
Sen voi laulaa "Ateenalaisten laulun" sävelellä.
Kaikki pojat kiittelivät yksimielisesti onnistunutta runoa.
— Minusta sankarinimitys ei sovi Naimi-tädille, sanoi Seppo.
— Ei tässä tarkoiteta sotasankaria. Sinä et ymmärrä runollisesta kielestä hölynpölyä, sanoi Sarri.
— Kuulkaa nyt toista runoa: