Risto ja Sarri johtivat vuoroin, ja laulu sujuikin hyvin, kun laulujen sävelet olivat vanhoja tuttuja.
— Miksi sinä kutsuit Olavin tänne mukaan, Janne, kun hän ei osaa laulaa tuon paremmin? Onhan tarpeeksi, kun yksi joukossa vain mörisee sanat, sanoi Sarri.
— Kuka se mörisee? kysyi Janne uhkaavan näköisenä.
— Kuta suurempi kemisti, siitä kehnompi laulaja, vastasi Sarri ovelasti.
— Olenko minä pyrkinyt laulamaan sinun, sinun — — — Janne etsi sopivaa sanaa.
— Älä nyt suutu Janne, minuahan Sarri tarkoitti, koetti Seppo rauhoittaa Jannea, joka oli räjähtämäisillään.
— Minä menen pois, kerran vielä pyydätte minua polvillanne laulamaan vanhoille tädeillenne, sanoi Olavi synkästi.
— Nyt ette saa konstailla, Janne ja Olavi laulavat komeasti, vaikka vähän toisella tavalla kuin muut. Kyllä täällä kaikki tarvitaan. Tulkaa huomenna meille kello 8:lta ja ottakaa kynttilät mukaan, sanoi Seppo.
— Mitä me kynttilöillä teemme?
— Sytytetään ne, niin tulee soihtukulkue. Lukekaa sanat ulkoa. Vahinko vain, ettei niissä ollut kiitollisuudesta sanaakaan, ja sitähän meidän piti näyttää.