Kotona Seppo tekstasi taitavasti nauhoihin omistuskirjoitukset. Toiseen tuli:
"Onnea viisikymmenvuotiaalle, jalolle naiselle" ja toiseen:
"Kiitollisuudella Seppo ja Sakari. Muistosi elää."
Mutta Sarri arvosteli kirjoitusta:
— Pojat eivät sano ketään jaloksi. Ja siksi ja sen puoleen: "Muistosi elää" on otettu hautapatsaasta.
— Syntymäpäivinä sanotaan aikaihmisiä jaloksi. Olisi pitänyt panna vielä laajasydäminen ja avarakatseinen, niinkuin rehtorille sanottiin sen juhlissa, mutta eihän sitä ilkiä kaikkea panna. Ja "Muistosi elää" on hyvä tempaus. Sinun runosikin muistuttavat liikaa paljon tuttuja lauluja, kosti Seppo.
— Kirjoita itse parempia. Minä luulen, että äiti olisi varmasti tyytyväinen meihin. Naimi-täti on kylläkin jalo nainen, joka ei sanonut mitään, vaikka pesukannu prätskäsi eilen, kun me vedettiin sormikoukkua.
— Naiset tahtovat eri tavalla kärsiä. Virtasen setä sanoi että viisikymmentä naista kärsisi mielellään hänen tähtensä, jos hän vain huiskuttaisi kädellään.
— Huomenna täytyy sonnustaa ulkokuori juhla-asuun, voidella hiukset myrhamilla ja briljantiinillä ja oikoa jakaukset linjasuoraksi, varoitti Sarri.
— Ja olla sivistyneitä, lisäsi Seppo.