* * * * *
Kello kahdeksan seisoi pieni poikaparvi Naimi-tädin oven ulkopuolella. Seppo ja Sarri kantoivat toisella kädellä seppelettä ja toisessa oli palava kynttilä. Toiset olivat myöskin varustaneet kynttilät mukaan, toisilla oli kaksikin.
Risto antoi merkin, ja pojat kajahuttivat laulun. Mutta kauhea sekaannus syntyi, sillä toiset lauloivat: Mun tätin oli naimaton, ja toiset: Kaunis on nähdä kun — — —.
— Olkaa heti vaiti, huusi Sarri, — aloittakaa uudelleen: Kaunis on nähdä…
Nyt alettiin uudelleen ja paremmalla menestyksellä. Laulun aikana ilmestyi Naimi-täti aamutakissa ovelle ja hymyili liikuttuneena.
Kun molemmat laulut oli laulettu, ojennettiin seppele Naimi-tädille.
Ennenkuin hämmästynyt täti ehti ottaa vastaan lahjan, vaipui hän kauhuissaan läheiselle tuolille istumaan, sillä kirkas punainen valo leimahti kattoa kohti. Sitten kuului kova paukahdus ja pieniä kiiltäviä tähtiä putosi lattiaa kohti. Ruudin haju ja savu täyttivät huoneen.
Janne oli keksinyt pienen yllätyksen tädille.
— Se oli onnistunut raketti, huudahti hän tyytyväisenä.
Naimi-täti alkoi toipua ja kiitti poikia sydämellisesti. Lempi oli jo keittänyt kahvia, jota tarjottiin pojille.