— Mutta meillä oli hurjan kiva aamupäivä.
— Se oli sentähden, kun ensin olimme aamulla osoittaneet niin kamalasti kiitollisuuttamme Naimi-tädille.
— Hyvä omatunto, jaa, se on jotakin se!
XI.
VIIMEISET AJAT.
Toukokuu oli loppumaisillaan. Oli myöhäinen kevät, satoi paljon, ja kylmät tuulet vinkuivat Helsingin kaduilla.
— Varpuniemessä ei ole koskaan tällaista kevättä. Tämä lukuvuosi ei lopu, ennenkuin se on tappanut meidän henkemme ja tehnyt ruumiit kalpeiksi haamuiksi, valitti Sarri.
— Et sinä juuri ole kuolevan näköinen ruumiiltasi, ja henkesi on minusta kylliksi virkeä tähän taloon, sanoi Ossi.
— Minä olen lukenut kaikki kirjat mitä olen voinut saada lainaksi ja nyt minä olen "kirjallisesti sivistynyt", jota Lehtonen aina käski ajamaan takaa, sanoi Seppo.
— Luetko ollenkaan sivistäviä kirjoja? Minusta te luette vain seikkailu- ja salapoliisijuttuja, sanoi Naimi-täti.