— Entäs kemia ja kokeilukirjat? Ne antavat kamalasti ajatuksia. Olen minä lukenut "Välskärin kertomukset", ja ne ovat niin sivistäviä, että täytyy jättää väliin monta sivua pitkin matkaa, muuten se olisi liikaa, sanoi Seppo.
— Ja minä olen lukenut pitkän "elämäkerran". Tietää silloin, että on ollut puute ajanvietosta, lisäsi Sarri.
— Nyt alkaa lukukausi sentään loppua. Ensi viikolla on päättäjäiset koululla. Etkö ole onnellinen, Ossi, kun olet kuitannut koko koulun?
— Olenpa tietenkin iloinen, mutta ei meidän ylioppilaaksitulomme vedä vertoja entisille, sanoi Ossi totisena.
— Vieläkö sinua harmittaa nuo petosjutut? Voit olla ylpeä, että sinä ja Hannes-toverisi ette ottaneet osaa koko juttuun, lohdutti Naimi-täti.
— Minä olisin tahtonut olla ylpeä koko ylioppilasparvesta, sitä en nyt voi. Sitäpaitsi on tämä pilvi synkentänyt koko kevään meiltä.
— Älä nyt, Ossi! Meilläkin on välistä niin kova koti-ikävä, ettei voi kunnollisesti hengittääkään. Samanlaiselta mahtaa tuntua Haltin tädistä, kun sen ruumis on rutistettu pienempään alaan kuin mitä se tarvitsisi. Täytyy ajatella jotain jännää, niin unohtaa ikävän, ainakin sillä kertaa, sanoi Seppo.
— Minulle se tulee varmasti takaisin laulutunnilla ja luonnontiedettä päntätessä. Eilenkin, kun luin sammakoista, niin olin kuulevinani Varpuniemen lääväntakaisen lammikon kurnaavan. — Sarri joi äkkiä koko lasillisen vettä pöydältä.
— Onko teillä ollut niin kovin ikävä luonani, poika parat? kysyi
Naimi-täti vähän surullisen näköisenä.
— Jos ei meillä olisi ollut Naimi-tätiä ja Ossia, niin me oltaisiin karattu aikoja sitten pois täältä. Mutta ette usko minkälainen koti meillä on!