— Kyllä hänestä tulee Lauri Hannilan anoppi, sanoi neiti.
Pojat katsoivat hölmistyneinä neitiin.
— Mitenkähän elämä sitten sujuu kotona? arveli Sarri.
— Meille ja isälle hän kyllä on yhtä hyvä kuin ennenkin, ei hän ole meidän anoppimme, rauhoitti Seppo syventyen uudelleen lukemiseen.
— Voi hassua! huudahti Sarri ja räjähti nauramaan.
— Mille nuori herra nauraa? kysyi vieressä istuva maalaisukko.
— Kun tässä seisoo, että rouva torui miestään, kun tämä kaatoi olutta ruusun päälle, niin että se lakastui.
— Eipä ihme, kun tuhlaa kallista tavaraa sillä tavalla.
— Rouva oli vaan vihainen ruusun tärvelemisestä. Mutta mies lohdutti häntä ja sanoi — — —
— Mikähän sen miehen nimi lie ollut?