— Varmasti. Tädin luona oli kerran arkkitehti, jolla oli rannekello ja kaksi kultahammasta.
— Niin oli, sanoi Seppo, — ja hän ei koskaan syönyt, aterioi vain.
VI.
LOMA-AIKA.
— Kun minä olen kotona, niin minä olen kotona, sanoi Sarri istuessaan matolla takan ääressä Varpuniemen ruokatuvassa, tai lämpötuvassa, joksi pojat nimittivät ruokasalia.
— Entä sitten? kysyi Seppo.
— On niin hyvä olla silloin, kun on hyvä olla.
— Sakarista näkyy, ettei Uskin suvusta nero sammu, kuului ääni keinutuolista.
— Lauri maffailee aina. Sinä sanoit, että Afrodite kuolee penikkana, kun me annettiin sille hiivaa, että se kasvaisi ja nousisi kuin taikina, ja nyt se on iso koira ja hyvä onkin. Ottaisit sinäkin koiran ennemmin kuin tuon Saimuskin ja ristisit sen Saimaksi, josta vielä kerran saat ristin. Oliko se sanaleikki?
— Se oli hyvin epäkohtelias sanaleikki. Etkö tiedä, Sakari, että "veli on sisarensa ensimmäinen luonnollinen ritari?"