Bartholdus Simonis.
Annappas mun olla rauhassa puoleton! ja kerro kerrottavat uutiset.
Ovatko ne tärkeätäkin laatua?
Kaarle Olavi.
Mitä tärkeintä! oikein tärkeätä in superlativo gradu… Me pääsemme tuleen, pääsemme luultavasti jo tänään. (Heiluttaa hattuansa). Eläköön Burmeister, joka kaikki meille hyvin toimittaa! — Mutta saakeli soikoon eikö minun ole jano! Kömpelö olin, kun en linnasta lähteissäni ottanut haarikallista olutta myötäni!
Bartholdus Simonis.
Mutta uutiset — selitä selvemmin!
Kaarle Olavi.
Kuule siis paksupää, asinus et asinarius, niinkuin tuon siunatun maisteri Alcmannuksen kaunis tapa oli puhutella minua. Kuule ja iloitse! Kohta sinun mentyäsi linnasta tuli sinne vaahtisen ruunan seljässä kulkenut kuriiri, joka ilmoitti että vihollinen on saapunut Raudun kirkolle taikka johonkin sinnepäin. Kohta päätti Burmeister, että hän, sinä ja minä ja joukko muitakin kelpomiehiä — ipse, tu, ego et alii celeberrimi viri — niin, että me lähdemme sinne antamaan vihollisille vähän tupakan-tulta. Hän ottaa, tuo kunnon Burmeister, kaikki lukiolais-vänrikit kanssansa, pait Ericin, joka jää linnaa ja kaupunkia suojelemaan…
Bartholdus Simonis.
Lähteä Wiipurista! (Itsekseen). — Nyt ennenkuin olen päässyt Annan salaisuuden perille. Se on mahdotointa!