Esko (tulee sisään). Tulen sitten. Saanko toivottaa onnea?
Elli. Saat.
Esko (tarttuu Ellin käteen). Sinulle, Elli, toivotan Eliaan poutia avioliiton heinämaalla ja pirtin täyden pahankurisia poikalapsia.
Elli (tempaa kätensä pois). Huh sinua, Esko! Vähempikin riittäisi.
Esko. Paljossa on aina enemmän. Ja Antti, sinulle en osaa toivottaa sen suurempaa maallista onnea, kuin että Herra siunaisi sinua lautamiehen arvolla, rovastin vatsalla ja suntion tyytyväisyydellä, kerran isännäksi tultuasi. Oletteko nyt tyytyväisiä?
Antti. Olemme, olemme, enemmänkin kuin tyytyväisiä.
Elli. Puolet siitä hyvästä, mitä olet meille toivonut, saat itse pitää omien kihlajaistesi varalle.
Esko. Poikalapsiako tarkoitat? Niitä lienee Luojalla riittävästi varastossa vielä minunkin tulevan eukkoni osalle. Mutta mitä hittoa tuolla kamarissa hommataan? Eiköhän siellä ole tekeillä jotakin, mikä antaa sinulle, Antti, tulevaisuudessa hiukan päänvaivaa.
Antti. Niin luulen minäkin. Vieraalla lienee ajettavanaan samanlaisia asioita kuin mistä me Ellin kanssa jo äsken tässä sovimme.
Elli. Minun kanssani ei hänen asioillaan tule olemaan mitää tekemistä. Jos hän saa isän houkutelluksi tekemään tuhmuuksia, niin hän tulee myöhemmin huomaamaan, että minullakin on jotakin sanottavaa tällaisissa asioissa.