Antti. Sitä pelkään minäkin. (Äänettömyys.) Elli!
Elli. Mitä, Antti?
Antti (hämillään). Minä olen niin kokematon tällaisissa asioissa, että… että minä en tiedä mitä minun pitäisi sanoa. Elli, me kun olemme asuneet saman katon alla jo niin monta vuotta, syöneet samassa pöydässä ja aina niin hyvin sopineet toistemme kanssa, niin minä tuumaan, että eikö kävisi päinsä, että… että sinä, Elli…
Elli (häveliään iloisesti). Oikeinko sinä, Antti rakas, tarkoitat, että minä…
Antti (ilostuen). Juuri sitä, Elli hyvä, minä tarkoitan. Minä pidän sinusta, ja kun sinäkin taidat pikkusen pitää minusta, niin minä tuumaan, että eikö sopisi, että me edelleenkin eläisimme yksissä ja sinä tulisit minulle vaimoksi.
Elli. Antti! (Kietoo käsivartensa Antin kaulaan.)
Esko (ilmestyy ovelle). Soo-o! Täällä on Jaakoppi ja Rakel, mutta ukko Labania ei vain näy! Lienee vielä kilejään ja pukkejaan lukemassa!
Antti. Tule sisään vain, Esko.
Esko. En tiedä tulenko vai enkö. Täällä ei enää tarvita puhemiestäkään.
Antti (katsoo hymyillen Elliin). Ehkä ei. Itse koetin suorittaa tehtävän, mutta Eskoa kyllä aina tarvitaan.