Esko. Oikein sanottu, Elli. Mitähän olisi, jos tehtäisiin ukoille pikku kepponen ja lopetettaisiin heidän juttunsa kesken?
Antti. Mitä tarkoitat?
Esko. Vähän ajan kuluttua näette, mitä tarkoitan. Nyt istutte ja haastelette rauhassa ja annatte minun yksinäni toimia. (Poistuu.)
Elli. Eskolla lienee taas jotakin hassutuksia mielessä.
Antti. Mahdollisesti; ehkä jokin hänen tavallisista, naurettavista kepposistaan.
Elli. Niin luulen minäkin, ja tällä kerralla tarkoittaa hänen kepposensa tuota puhemieheksi arvelemaamme vierasta miestä.
Antti. Toivotaan niin, hän sen kyllä ansaitseekin. Kun koettaa vielä nykyaikana pitää vireillä tuommoisia järjettömiä entisajan tapoja, kuin puhemiehen kautta kosiminen on, sietää se kyllä muistutuksensa.
Elli. Niinpä niin. Vanhusten ei ole tarvis sekaantua tällaisiin nuorten asioihin. Kunpa Esko nyt tekisi hänelle sellaisen kolttosen, ettei toista kertaa tekisi mieli lähteä puhemiehenä kosintaretkelle.
Antti (kuuntelee). Tuolta kuuluu jo Eskon ääni.
Esko (tulee juosten sisään). Tpruu! Tpruu! Missä se vieras isäntä on? Tpruu! Hevonen karkasi! (Aukaisee vierashuoneen oven.) Vieras hoi! Hevonen riisti itsensä irralleen ja karkasi! Tpruu! (Juoksee meluten yli näyttämön ja poistuu ulko-ovesta.)