Elli. Sinä, Esko, olet aina sama entinen Esko. Miten se hevonen aluksi irralleen pääsi? Siihen taisi olla sinun ansiotasi. —
Esko (vilkaisee ympärilleen). Oikein arvattu. Sanoinhan, että lopetan ukkojen jutut lyhyeen — ja minäkö en olisi ollut sanani mittainen? Muuten luulen, että Mikko Laban on tällä kerralla vastuksellinen yhtiömies, kuten entisaikaankin. Ukko luullakseni tekee pientä tenää, hän tuntuu kaikessa totisuudessa hommailevan Elliä naimisiin jonkun Möykky-Mikon kanssa, jonka tuon äskeisen puhemiehen vakuutuksen mukaan pitäisi olla upporikas. Niin on asiat, mutta ei teidän silti tarvitse pienistä säikähtää, kyllä tässä ukoista ja Mikoista selvitään, jahka pikkusen aikaa kuluu. Kun meitä on kolme ja yksi niistä kolmesta on Esko, niin vanhojen ukkojen päät vähän ajan kuluttua pyörivät ympäri kuin rukinkehrä.
Antti (Ellille). Arvelumme sattui siis oikeaan. (Eskolle.) Kuulitko isännän puhelevan tuon äskeisen puhemiehen kanssa jonkun Möykky-Mikon ja Ellin naimiskaupoista?
Esko. Kuulin; mutta luottakaa minuun, siitä hommasta tulee kaunis pannukakku. Mikko ei tule milloinkaan Elliä vaimokseen saamaan, ellei Elli itse sitä halua.
Elli. Minäkö? En ikinä. Minä en halua tietää mitään semmoisista Mikoista, jotka eivät itse uskalla ajaa asioitaan, vaan jättävät kosintansakin toisten tehtäväksi.
Esko. Uskokaa sitten asia minun huostaani. Minä pidän huolen siitä, että asia menee kuin nuottien mukaan ja Jaakoppi tulee saamaan Rakelinsa. (Raski tulee sisään, kävelee mietteissään lattialla, istuutuu sitten pöytärahille ja alkaa tupakoida.) Aika veitikka tuo hevonen, riistää lempo itsensä irralleen ja lähtee karkuun.
Raski (mietteissään). Niin teki, karkuun lähti.
Esko. Taisi olla jokin ompelukone-asiamies tuo äskeinen isännän vieras?
Raski (verkkaan). Eihän se nyt juuri ompelukone…
Esko. Jokin asiamies hän kaiketi kuitenkin oli?