Raski (kärsimättömänä). Mikähän lie ollut, asiamies tai joku muu. Tuota, Elli, käypäs tänne kamariin, minulla olisi sinulle vähän puhuttavaa. (Poistuu sivuovesta.)
Elli. Salaisista asioistahan isällä nyt onkin puhuttavaa, kun oikein eri huoneeseen täytyy lähteä. (Seuraa Raskia.)
Esko. Katsopas ukkoa, kun ei aikonut tunnustaa; luulee, ettei tässä tiedetä, mitä talossa on tekeillä. Eskoa ei niin petetä, jos muiden silmät eivät asian kulkua huomaisikaan. Mutta mitä peijakkaan tuumia sinä, Antti, aivokopassasi haudot? Pää pystyyn, vaikka huomenna hirsipuuhun jouduttaisiin.
Antti. Ajattelehan, miten Elli selviää isänsä kanssa ja mitä ukko sanoo, kun kuulee meidän puuhistamme.
Esko. Mitäpä ukolla tuohon on sanottavaa, kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. Minä jos olisin sinun sijassasi, Antti, en pitkiä siekailisi enkä isäukkoja pokkuroisi, naisin tytön ja antaisin appeni jäljestäkäsin puskea vihaansa ja kynsiä korvainsa taustaa, kunnes siitä huvista kyllänsä saisi.
Antti. Voisihan tuo käydä päinsä niinkin, mutta on asialla sentään toinenkin puolensa. Vastoin vanhempain tahtoa solmituilla avioliitoilla on harvoin onnea.
Esko. Aikuinen mies uskoo akkain laverruksia! Kun minä menen naimisiin, suututan appeni ja anoppini heti alussa niin, että karttavat mökkiäni kuin paholainen kirkkoa. Iloako sinä luulet niistä tässä maailmassa olevan? Vielä mitä; sitä parempi mitä pikemmin noista pahuksista erilleen pääsee.
Antti. Sinä, Esko, otat aina asian leikin kannalta.
Esko. Leikki on hyvä seurakumppani. Mutta heittääkseni pilan sikseen, annan sinulle, Antti, hyvän neuvon.
Antti. Millainen se olisi?