"Tahdotteko sen todella tietää?" kysyi hän minuun kyyneltensä läpi vilkaisten. "Sanon sen: se — se on Bingo!"
Hätkähdin hirmustuneena taaksepäin. Tiesikö hän kaikki! Ellei, niin minkä verran epäili hän? Siitä minun täytyi heti saada selko! "Mitä Bingosta?" sain lausutuksi kieleni takeltuessa kitalakeen.
"Te ette sitä koskaan r-rakastanut sen meillä ollessa", nyyhkytti hän; "se teidän täytyy tunnustaa!"
Olin huojentunut huomatessani ettei asia ollut tämän pahempi.
"En", myönsin suoraan; "en rakastanut Bingoa. Bingo ei rakastanut minua, Lilian; vaaniskeli vaan aina tilaisuutta saada näykkiä minua. Ettehän toki siitä riitaa tehne!"
"En siitä", hän vastasi, "mutta minkä vuoksi olette nyt pitävinänne siitä niin paljon, ja puuhailevinanne sen löytämiseksi? John setä uskoo teitä, vaan en minä. Käsitän aivan hyvin ettette ilahtuisi sen palaamisesta. Voisitte sen helposti löytää, jos tahtoisitte!"
"Mitä tarkotatte, Lilian?" oihkasin käheästi. "Kuinka voisin sen löytää?" Taaskin pelkäsin pahinta.
"Te olette hallituksen virastossa", kiivaili Lilian, "ja jos teillä vaan olisi halua, niin voisitte huokeasti s-saada v-virastot etsimään käsille Bingon! Mitä hyötyä on hallituksesta, jollei se voi tuota tehdä? Hra Travers olisi aikoja sitte sen löytänyt, jos olisin pyytänyt!"
Lilian ei ollut koskaan ennen osottautunut niin lapsellisen järjettömäksi, ja kuitenkin rakastin häntä hullummin kun konsanaan; mutta en pitänyt tästä vihjauksesta Traversiin, edistyvään lakimieheen, joka sisarensa keralla asui sievässä huvilassa aseman lähellä ja oli osottanut lähentelyn oireita Lilianiin nähden.
Onneksi oli hän juuri silloin käräjämatkalla, mutta ainakin olisi Bingon löytäminen ollut tukala tehtävä hänellekin — siinä ajatuksessa oli lohdutusta.