"Tiedätte että tuo on kohtuutonta, Lilian", huomautin. "Mutta sanokaahan mitä vaaditte minun tekemään?"
"Tuk-tuk-tuokaa Bingo takaisin!" itki hän.
"Bingo takaisin!" huudahdin kauhistuneena. "Mutta entäs jollen voi — entäs jos se on poissa maasta, tai — kuollut, niin mitä sitte, Lilian?"
"En mahda mitään", hän vastasi; "mutta en usko sen olevan poissa maasta tai kuolleen. Ja nähdessäni teidän teeskentelevän sedälleni suurta osanottoa ja touhuilevan tyhjän päiten, joudun ajattelemaan että te ette ole oikein — oikein vilpitön! Enkä millään muotoa voisi naida ketään josta minulla olisi moinen käsitys. Ja sellainen tunne minussa pysyy koko ikäni, paitsi jos löydätte Bingon!"
Oli hyödytöntä kiistellä vastaan; tunsin jo Lilianin. Hänen sievään hellittelevään sävyynsä liittyi lymyilevä itsepintaisuus, jota oli mahdoton horjutella. Pelkäsin myös, ettei hän ollut vielä ihan selvillä tunteistaan minua kohtaan ja että tuo ehto oli hänen tuumimansa keino ajan voittamiseksi.
Jätin hänet raskain sydämin. Jollen todistaisi kuntoani tuomalla Bingon tuota pikaa takaisin, niin Travers luultavasti saisi asiat luistamaan mielensä mukaan. Ja Bingo oli ruumiina!
Reipastuin kuitenkin. Ajattelin että kenties, jos minun onnistuisi saada vakavilla ponnistuksillani Lilian uskomaan minun todella tekevän kaikkeni koiran löytämiseksi, hän heltyisi ajan mittaan ja luopuisi vaatimasta sitä ihka elävänä eteensä tuotavaksi.
Osaksi tässä mielessä ja osaksi lieventääkseni katumusta joka nyt elpyi ja painosti minua entistä kipeämmin, tein pitkiä ja uuvuttavia retkeilyjä työtuntieni päätyttyä. Uhrasin monta puntaa ilmotuksiin. Tutkiskelin hurttia kaiken kokoisia, värisiä ja rotuisia, ja tietysti toimitin Lilianille huolellisesti tiedon jok'ainoasta pettymyksestä. Mutta silti ei hänen sydämensä pehmennyt; hän pysyi lujana. Jos tuohon tapaan jatkaisin, hän sanoi, niin löytäisin Bingon kerran — silloin hälvenisivät hänen epäilynsä, vaan eivät ennen.
Astuskelin eräänä päivänä sen jokseenkin resuisen kaupunginosan katuja, joka on Bow Streetin ja High Holbornin välillä, kun erään pienen teatteripukujen valmistusliikkeen ikkunassa näin kuulutuksen joka ilmotti että musta villakoira oli "seurannut herrasmiestä" eräänä määrättynä päivänä ja että se myytäisiin kulujen suorittamiseksi, ellei sitä määrä-ajan kuluessa perittäisi ja löytäjää korvattaisi.
Astuin sisälle ja hankin kuulutuksesta jäljennöksen Lilianille näyttääkseni, ja vaikka siihen aikaan tuskin rohkenin silmätäkään villakoiraa naamaan, niin päätin lähteä saamani osotteen mukaan katsomaan elukkaa pelkästään voidakseni kertoa Lilianille tehneeni sen.