"Oih, noita kissoja!" tokaisi aavistamaton äiti parkani. "Algy, ethän ole viime päivinä koettanut ilmapyssyäsi niihin, vai mitä? Ne käyvät aina vaan pahemmiksi."
Pyysin everstiä ojentamaan minulle viinikarahvin; Travers nauroi ensi kertaa. "Sepä mainio aate", koikkui hän mahtavalla äänellänsä: "ilmapyssy kissoille, ha, ha! Oletteko saanut hyviä repullisia, hä, Weatherhead?" Minä vastasin saaneeni sangen hyviä repullisia, ja tunsin kasvojeni alkavan kiusallisesti punottaa.
"Oh, Algy on oivallinen ampuja — oikea metsämies", kehui äitini. "Muistan miten hänellä aikoja sitten oli pistoli, ja hänellä oli tapana sirotella leivänmuruja puutarhaan varpusille, ampuakseen niitä ruokakonttorin ikkunasta; useasti hän osasi."
"No", tuumi eversti, johon nämä metsästysmuistelmat eivät suuresti vaikuttaneet, "älkäähän epähuomiossa nitistäkö Bingoa, Weatherhead poikani. Olisihan teillä tämän jälkeen jonkunlainen oikeus siihen — mutta älkää sentään. En enää millään muotoa ottaisi toistamiseen kestääkseni niitä kärsimyksiä."
"Ellette tosiaankaan ota lisää viiniä", tokaisin hätäisesti everstille ja Traversille, "niin ehkä lähdemmekin nurmikolle kahvia juomaan? Siellä — siellä on viileämpää." Sillä minusta alkoi sisällä käydä kovin kuumaksi.
Jätin Traversin huvittamaan naisia, koska hän ei enää voinut vahingoittaa; ja vieden everstiä syrjään käytin puutarhapolulla edes takaisin astellessamme tilaisuutta hyväkseni, pyytäen hänen suostumustaan Lilianin ja minun liitolleni. Hän antoi sen sydämellisesti. "Ei ole Englannissa miestä", hän sanoi, "jonka kernaammin näkisin hänen kumppaninaan tämän päivän jälkeen. Olette hiljainen, vakava nuori mies, ja teillä on uhrautuvainen sydän. Mitä rahaan tulee, niin eipä tuosta väliä; Lilian ei tule teille pennitönnä, tiedättehän. Mutta tosiaankaan, poikani, voitte tuskin uskoa, millainen hupi vaimoraukalleni ja minulle tuon koiran näkeminen on. Hei, siunaa ja varjele, katsokaas sitä nyt! Mikä ihme sitä vaivaa?"
Sanomattomaksi kauhukseni näin että tuo viheliäinen rakki oli jonkun aikaa kahvipöydän ääressä huomioon tulematta kerjättyään vetäytynyt sen edustalla olevaan aukeaan paikkaan, missä nyt uutterasti seisoi päällään.
Keräännyimme ympärille ja tähystelimme elukkaa uteliaasti, sen yhä vakavasti pysyessä luonnottomassa asennossaan. "Hyväinen aika, John", huudahti rouva Currie, "en ole nähnyt Bingon eläissään tuommoista temppua tekevän!"
"Kovin kummallista", pahotteli eversti asettaen silmälasit nenälleen; "minulta se ei ole sitä oppinut".
"Luulen arvaavani mistä tuo johtuu", yritin hurjasti selittää. "Se nähkääs oli aina tunteellinen, herkkämielinen elukka, ja äkillinen palaamisen ilo on mennyt sille päähän — saanut sen mullin mallin."