"En minäkään", sanoi eversti; "alun pitäin ajattelin ettei tuo ikinä minun Bingoni ollut. Bingossahan oli kaksi tuon elukan vertaa!"
Ja Lilian ja hänen tätinsä kumpikin vakuuttivat epäilleensä heti ensi näkemästä.
"Siis minua sallitetaan sen poistamaan?" kysyi ranskalainen.
"Kernaasti", vastasi eversti; ja lausuttuamme muutamia anteeksipyyntöjä erehdyksestämme poistui hän riemuiten, inhottava villakoira kintereillään jolkkimassa.
Hänen mentyään laski eversti kätensä ystävällisesti olalleni. "Älkää niin lannistuneelta näyttäkö, poikani", hän sanoi; "te teitte parhaanne — koirien välillä oli jonkinlaista yhtäläisyyttä kenen tahansa silmissä, joka ei tuntenut Bingoa niinkuin me".
Juuri silloin ilmestyi ranskalainen uudestaan pensas-aidan luo. "Minä pyytää tuhannen kertoja anteeksi", hän selitti, "mutta minä löytää tämän koirani kaulalta — se ei kuulla minun. Sallittekaa minua antamaan sen uudestaan".
Se oli Bingon kaulahihna. Travers otti sen hänen kädestään ja toi meille.
"Tämäpä kummallista", sanoi Travers, "koira oli epäilemättä väärä, mutta sillä oli oikean koiran kaulanauha! Miten sen selitätte?"
"Hyvä mies", vastasin kärsimättömästi, "enhän ole todistajainkuulustelussa. En voi sitä selittää. Se — se on pelkkä yhteensattuma!"
"Mutta kuulkaahan, Weatherhead", intti Travers (tokko tosissaan vai häijyyttään, sitä en ole koskaan ihan selville saanut), "ettekö näe kuinka tavattoman tärkeä seikka tämä on tutkimuksille? Koiralla (mikäli asiata tunnen) oli kadotessaan hopeasilainen kaulahihna, johon sen nimi oli kaiverrettu. Samainen kaulahihna ilmestyy pian jälkeenpäin ihan eri koiran kaulaan! Meidän täytyy penkoa asiaa; jotenkuten on siitä päästävä perille! Tämän verran saatuamme vihiä saanemme toki tietoomme missä koira on tahi miten sen on käynyt! Yrittäkäähän vain muistella missä oloissa tapasitte tuon koiran. Juuri tämmöisistä jutuista minä pidän!"