Olisin voinut hänelle antaa viho viimeisimmät tiedot; vaan en uskaltanut. Kuitenkin oli kerrassaan liian hirmuista kyyrötellä tuossa polvillaan ja nauraa Bingon ruumiin yli kerrottuja kaskuja Bingosta; sitä en voinut kestää! "Kuunnelkaa", tokaisin äkkiä, "eikö tuo ollut sen haukuntaa? Taas; eikö se mielestänne kuulosta kajahtavan talonne edustalta?"
"No", tuumi eversti, "menenkin sitomaan sen kiinni ennen kuin se jälleen lähtee liesuun. Hampaannehan kalisevat — olette vilustunut, hyvä mies — menkää oitis sisälle, ja jos tunnette jaksavanne, niin pistäytykää puolen tunnin kuluttua grogimme ääreen ja kerron teille silloin koko jutun. Terveiseni äidillenne. Älkää unohtako — ryyppytunnilla! Olin viimeinkin päässyt hänestä eroon, ja huojennuksesta henkäisten pyyhin otsaani. Puolen tunnin kuluttua pistäytyisin sinne ja silloin olisin valmistunut julistamaan murheellisen viestini. Sillä minä en vielä silloinkaan ajatellut muuta menettelytapaa, kunnes mieleeni äkkiä kamalan selvästi välähti että viheliäinen hämäännykseni pensas-aidan luona oli tehnyt totuuden ilmaisemisen mahdottomaksi! En tosin ollut laskettanut suoranaista valetta, mutta olinhan johtanut everstin siihen käsitykseen että olin kieltänyt nähneeni koiraa. Monet voivat lauhduttaa omaa tuntoansa ajattelemalla että olipa heidän sanojensa vaikutus mikä tahansa he saivat pysytellyksi erillään selkeästä valeesta. En ole koskaan tarkoin tiennyt missä erotus siveellisesti on, mutta tuota tunnetta löytyy — minulla on sitä itselläni."
Pahaksi onneksi on vilpillä se hankaluus, että jos totuus koskaan tulee päivän valoon, niin on kieräilijä aivan yhtäläisessä liemessä kuin olisi valehdellut mitä häpeämättömimmässä määrässä, ja mies harvoin saavuttaa luotettavuutta takaisin osottamalla että hänen käyttämänsä sanat eivät sisältäneet mitään ehdotonta petosta.
Saattaisin tietysti vieläkin kertoa everstille tapaturmani ja antaa hänen päätellä että se oli sattunut keskustelumme jälkeen, mutta koira oli nopeasti kylmenemässä ja kangistumassa, ja he varsin luultavasti arvaisivat tapahtuman todellisen ajan.
Ja sitte Lilian kuulisi minun ladelleen liudan valeita sedälleen heidän jumaloimansa Bingon ruumiin yli — ja tuollainen tepponen epäilemättä olisi kauhistuttavaa herjamielisyyttä, sanomatonta syntisyyttä hänen silmissään!
Jos olisi ennen ollut työläs suostuttaa häntä vastaanottamaan verin tahrattua kättä, niin olisi se tuon jälkeen mahdotonta. Ei, olin polttanut laivani, olin ainiaaksi ehkäisty rehelliseltä tolalta; tuo yksi epäröimisen hetki oli väkisinkin ratkaissut käytökseni — minun täytyi sitä nyt pitkittää ja kaiken uhalla puijata edelleen.
Oli se katkeraa. Olin aina pyrkinyt säilyttämään niin monta minuun juurtunutta siveellistä periaatetta kuin tämän maailman hyörinässä mukavasti käy päinsä, — ja ylpeytenäni oli ollut etten yleisin piirtein puhuen ollut milloinkaan tehnyt itseäni syypääksi ilmeiseen valheeseen.
Mutta täst'edes, jos mielin voittaa Lilianin, oli tuosta kerskauksesta ijäksi luovuttava! Minun olisi nyt valehdeltava kaikesta voimastani rajattomasti ja häikäilemättä, teeskenneltävä alituiseen ja "kannettava naamaria", kuten runoilija Bunn aikoja sitte kauniisti lausui, "ontolla sydämelläni". Tämä oli ylen tuskallista — en pitänyt sitä oikeana — mutta mikäs auttoi?
Pohdittuani tätä kaikkea hyvin huolellisesti päätin ainoana tehtävänäni olevan haudata elukka parka siihen missä se kaatui ja pysyä vaiti koko jutusta. Jonkin hämärän varovaisuustunteen johdosta irrotin ensin koiran hopeasilaisen kaulahihnan ja sitte nopeasti kaivoin raadon puutarhalapiolla multaan, ja sain poistetuksi kaikki onnettomuuden jäljet.
Lienen tuntenut jotakin huojennusta tietuessani ettei nyt olisi tarpeellista kertoa surullista seikkailuani ja pahentaa naapurieni suosiota.