»Eipä suinkaan», vastasi Saara tarttuen käsivarteeni. »Me Englannin tyttäret emme ole mitään sokerileivoksia, jotta sulaisimme vähäisestä tihkusateesta — täytyyhän meidän näyttää teille paluumatkakin.»
Olimme kulkeneet muutamia askelia, kun neitoseni nykäisi minua hihasta ja kysyi nauraa hihittäen: »Osaatteko tanssia?»
»Totta kaiketi,» vastasin uljaasti toivoen, että minut kutsuttaisiin tanssiaisiin.
»Voi herrajesta sentään», riemuitsi Saara, »te osaatte tanssia, niinpä pyörikäämme sitten vähän!» Ja samalla hän tarttui käsivarsiini ja alkoi kieputtaa minua ympäri.
Minä ponnistelin vastaan ja pyysin saada toiste näyttää taitoani, mutta minun vastustamiseni teki asian vain pahemmaksi, sillä kaikuvasti nauraen ja huutaen: »Tanssittakaa meitä» tarttui koko lauma takkini liepeisiin ja käsivarsiini ja alkoi hyppien raahata minua eteenpäin samalla hyräellen jotakin tanssin säveltä.
Olin mielestäni joutunut aika hullunkuriseen asemaan, mutta kun en hyvällä voinut pelastaa arvoani, niin aloin astella järjestäen askeleeni tahdin mukaan niin sirosti kuin sopusointu vaati ja tilanne myöten antoi.
Poliisikonstaapelin lähestyminen teki pian lopun meidän hullunkurisesta hyppelemisestämme, mutta hän ei ollut kulkenut kauaksikaan, kun jo Saara neito, oikealla sivullani kujeileva tyttö, alkoi toisen leikin seuraavalla puheella:
»Te olette oikein tanssimestari.»
»Kyllä kai minä olisin vielä parempi tanssija jos olisin teiltä oppinut.»
Kaikki tytöt yhteen ääneen: »Niin, niin, sitten olisitte vielä huonompi.»