Eläinkunnasta oli suomalaisten siirtolaisten maahan tullessa Itä-Mandšuriassa tavallisia tiikeri, susi, karhu, pantteri, villisika, kettu, villikissa, soopeli, sekä muita arvokkaita turkiseläimiä, hirviä ja metsäkauriita. Merieläimistä puhutaan myöhempänä.
Oli syyskuun alkupuoli v. 1869 kun Imperator Aleksander II siirtolaisinensa purjehti Amerikan lahteen, jonka pohjukassa kaikilta tuulilta suojassa Nahodka oivallisena satamapaikkana oli valittu kaupunginpaikaksi. Matka Suomesta sinne oli kestänyt 11 kuukautta.
Imperatorin sinne tullessa oli siellä luonto vielä vehreänä, vaikkei enää yhtä vaaleana ja mehevänä kuin keskikesällä. Vaikutelma uudesta kotiseudusta oli paljoa parempi kuin oli edeltäpäin arveltu. Laivalla vallitsi iloinen mieliala ja toivorikkaita kasvoja näki mihin vain katsoi. Kauniissa laaksossa isosta lahdesta kaarevasti ulospistävässä poukamassa oli sotilasasema Nahodka, joka silloin oli pelkästään ryhmä tuuheiden puiden väliin rakennettuja, valkoisiksi maalattuja taloja.
IX. Amurinmaa
Nahodka, keisarillisten perintömaiden tulevaksi kaupungiksi aiottu, on Wladivostokista 60 englanninpeninkulmaa kaakkoon päin. Suomalaisten tullessa Nahodkaan oli kuvernööri Valtioneuvos Harald Furuhjelm höyrylaivallansa matkustanut Amerikan lahteen laskevaa Šutšan jokea ylöspäin, missä suomalaisille uudisasukkaille oli annettu viljelysmaita. Nyt hän oli kuulustamassa, miten he siellä viihtyivät ja millainen heidän ensimmäinen viljasatonsa näytti olevan. He näet asuivat siellä vasta ensimmäistä vuottansa.
Odottaessa kuvernöörin kotiintuloa priki koristettiin lipuilla, tykki ladattiin ja kun kuvernööri näkyi palaavan, nousivat miehet raakapuille ja kuvernööri otettiin vastaan hurraahuudoilla ja kunnialaukauksella.
Kuvernööri tuli käymään prikissä ja kutsui yhtiön jäsenet luoksensa illalla viettämään Amurinmaalle tuliaisia. Hänen talonsa oli lähinnä meren rantaa äsken perustetun puutarhan takana, hirsistä rakennettu ja hyvin sisustettu. Myöhemmin tulivat meitä tervehtimään kaikki virkamiehet, joitten joukossa sotilaspäällikkö kapteeni Karl Björksten ja valtioneuvos Furuhjelmin sihteeri, ylioppilas Örn olivat suomalaisia. Kaikki vastaanottivat meidät erittäin sydämellisesti, joka seikka yhä lisäsi sitä hyvää vaikutusta, minkä olimme saaneet tästä maasta.
Kello kuuden aikaan menimme melkein kaikki valtioneuvos Furuhjelmin luokse, joka meitä odotti kutsuvieraiksensa tulomaljat täytettyinä. Ensimmäinen malja juotiin kaikkien suomalaisten rakastaman hyvän keisari Aleksanteri II:n kunniaksi. Heti maljan juotuamme laulettiin keisarihymni, jonka sanoja tosin emme osanneet, mutta kun Furuhjelm ja jotkut muutkin lauloivat mukana, niin laulu kuitenkin meni jotakuinkin hyvin, sillä sydämen pohjasta laulettiin. Sitten pikarit täytettiin jälleen ja malja juotiin isänmaamme Suomen kunniaksi. Ja silloin kaikuivat rakkautta uhkuvat Maammelaulun sävelet. Se hetki toi mukanansa omituisen hellän kaipauksen tunnelman, jolloin veljen käsi äänettömyyden vallitessa pusersi toisen veikon kättä yhteistä kotimaata muistellessa.
Maamme laulun jälkeen laulettiin Ernst Wetterhoffin tähän tilaisuuteen sepittämä laulu uuden kotimaan kunniaksi. Laulu laulettiin samalla sävelellä kuin Maammelaulu. Alkusanat olivat:
Hell dig du land vid Stilla haf
vi hälsa dig med fröjd