Väsyneinä ankarasta ottelusta miehet vetäytyivät laivaan hinaten sinne vaivalloisesti saatua saalistansa. Ja kun mielenkiihtymys oli tyyntynyt, niin joku heistä virkkoi:
»Kuulkaas pojat! Kyllä tämä on ensimmäinen ja viimeinenkin meripeto, jonka päivällisunta me häiritsimme hyökkäyksellämme. Tämmöisen rasvamöhkäleen pyydystäminen on liian hengenvaarallista hommaa.»
Tapettu merielävä ei ollut mikään merilehmä vaan merileijona. Sillä nimellä tunnettu elukka (latinaksi Otaria) tavataan vielä yleensä Beeringin salmen ja Japanin välisillä vesillä. Se on hylkeiden luokkaan kuuluva ja sen pituus on vain 5 metriä. Koiras painaa täysikasvuisena 500 kiloa, mutta naaras on vain ⅕ koiraksen suuruudesta.
Aino-kansan mies ja nainen.
Ensimmäinen yritys rikastua traanirasvan kaupalla opetti suomalaiset uudisasukkaat jättämään kaikki merileijonat rauhassa lisääntymään.
Helsingin Yliopiston eläintieteellisessä museossa on täytetty merileijona. Arvatenkin amiraali Furuhjelmin hankkima ja lahjoittama.
Paluumatkalle lähdettiin, poikettiin rannikolla lahteen, jossa kasvoi korkeita kauniita lehtikuusia, hakattiin niitä haloiksi ja täytettiin niillä laiva. Myöskin Sahalinin saarelle poikettiin, kun täytyi välttää epäsuotuisaa tuulta. Kun miehet kävivät poimimassa muuraimia, joita siellä oli runsaasti, näkivät he Aino-kansaan kuuluvan naisen, joka heitä pelästyi ja rupesi itkemään, mutta rauhoittui pian, kun sai muutaman hopearahan. Aino-kansaa asuu sekä Sahalinin saarella että Japanin pohjoisimmissa osissa. Heidän silmäkulmansa ovat tuuheakarvaiset, usein yhteenkasvaneet ja miehet ovat tuuheapartaisia, siinä kohden poiketen kaikista muista mongoolirotuisista ihmisistä. Ainojen asunnot ovat kiinalaisten asuntojen kaltaisia.
Laivan ollessa ankkuroituna miehistö 20 sylen syvyydellä onki merestä turskia suoraan laivasta. Niitä oli niin runsaasti, ettei kauan tarvinnut nykäisyä odotella.