»Näimme kyllä», vastasi Jang, »hän paraikaa hakkaa ontosta puusta mehiläisparvea tuolla mäenrinteessä ja hän lupasi pian tulla kotiin.»

Mutta kului puolisen tuntia ja vieläkin toinen puoli tuntia, eikä miestä vain kuulunut. Ukko silloin meni jonkun matkaa ylämäkeen ja huutaa hoihkaisi, mutta vastausta ei kuulunut. »Saman tekevä», arveli ukko, »me istumme aterioimaan, kylläpähän hänkin tulee pian.»

Aterioituamme alkoi jo hämärtää, mutta kun ei miestä sittenkään näkynyt, eikä hän vastannut huutoon, niin ukko meidän neuvoamme seuraten meni häntä etsimään. Vähän ajan kuluttua tuli hän takaisin varsin pelästyneenä ja sanoi nähneensä verisiä tiikerinjälkiä jonkun matkan päässä.

Jang ja minä otimme heti pyssymme ja seurasimme ukkoa. Kun tiikerin jäljet näkyivät aivan lähellä sitä paikkaa, missä olimme miehen nähneet, niin menimme puun luo. Mies oli poissa, mutta lähellä puuta oli hänen lakkinsa revittynä ja verisenä ja muutaman askeleen päässä hänen kirveensä verisenä sekä tiikerin jäljet. Me seurasimme vielä kappaleen matkaa ja löysimme hänen puukkonsa myöskin verisenä sekä hänen piippunsa. Pimeän tähden emme voineet seurata jälkiä kauemmaksi tiheään metsikköön, mutta mielestämme oli jo selvää, että tiikeri oli miehen tappanut ja luultavasti syönyt.

Suruissamme menimme sentähden fansaan päätettyämme jatkaa etsimistä seuraavana päivänä. Paluumatkalla alkoi rankasti sataa ja sadetta kesti kaiken yötä taukoamatta ja koko seuraavan päivän. Me lähdimme kuitenkin jo aamuhämärissä. Ei mitään jälkiä ollut enää nähtävänä ja vesi juoksi virtanaan jyrkkää mäen rinnettä myöten, mutta me haimme kuitenkin monta tuntia löytämättä pienintäkään jälkeä.

Jatkoimme sitten kulkuamme päämääräämme kohti, metsässä olevaan kotiin, johon olimme jättäneet kaiken omaisuutemme, ja mandši lähti lähimpään kylään kehoittamaan tuttavia jatkamaan etsimistä.

Jonkun ajan kuluttua saimme kuulla, että miehen ruumis oli seuraavana päivänä löydetty noin ¾ kilometriä siitä paikasta, missä tiikeri oli tehnyt hyökkäyksensä. Ainoastaan osia ruumiista oli jäljellä.

Kun Jang ja minä tulimme metsästysmajallemme, löysimme kaikki paikoillaan, paitsi että osa muonavaroistamme oli syöty. Sen sijaan oli meidän polttopuuvarastomme koko joukon lisääntynyt. Mandšurian metsäseuduilla on näet sellainen tapa, että vieraassa talossa syödään nälkäisenä kylläksensä, vaikka ei talonväki olisikaan kotona, ja sitten palkkioksi tehdään joku palvelus taikka jätetään maksuksi jotakin, mitä sattuu olemaan mukana.

Eräänä aamuna näin metsässä taas pehmeäsarvisen hirven (pantti) mutta en saanut sitä ammutuksi, kun minua esti käärme. Jang oli parin sadan askeleen päässä juoksevan joen partaalla nähnyt kolme hirveä, joista yhdellä oli pehmeät sarvet. Minä heti rupesin hiipimään sen läheisyyteen, mutta päästyäni likelle joen vartta noin seitsemänkymmenen askeleen päähän otuksista, näin viisikorttelisen myrkyllisen käärmeen poikkipuolin edessäni. Otin silloin pienen puun oksan ja kosketin sitä ajaakseni sen pois, mutta tuo kanalja nosti päänsä pystyyn tahtoen tehdä vastarintaa, ja kun vedin takaisin käteni, niin se sähisten tuli suoraan kasvojani kohti. Minun täytyi nopeasti nousta pystyyn, jolloin hirvet peljästyivät ja juoksivat pois. Harmistuneena potkasin käärmettä niin että se lensi pois, mutta tuo häijykäs hyökkäsi uudelleen minua vastaan. Pyssyn perällä annettu isku teki lopun sen taistelunhalusta.

Taikauskoinen Jang väitti, että tämä ennusti jotakin pahaa. Aivan oikein, kun aamupäivällä kuten tavallisesti tulimme metsästysmajalle, oli hänen veljensä saapunut sinne ja kertoi, että hirvi oli pudonnut heidän pyydystyskuoppaansa, mutta sieltä sen oli vienyt tiikeri.