Heti sen jälkeen valtuutettiin kapteeni Höök yhtiön puolesta matkustamaan Pietariin sekä siellä hankkimaan yhtiölle rahalaina. Juuri silloin oli Itä-Siperian kuvernööriksi nimitetty valtioneuvos Harald Furuhjelm, joka yhdessä kreivi Stenbockin kanssa toimitti suomalaiselle yhtiölle keisarillisten perintömaiden rahastosta 30 000 hopearuplan suuruisen lainan, jotta yhtiö saisi hankkia oman laivan. Valtioneuvos Furuhjelmin avulla onnistuikin kapteeni Höökin helposti hankkia tuo tarpeellinen rahasumma. Samalla luvattiin yhtiölle laaja alue viljelyskelpoista maata oman valinnan mukaan Amurin piiristä ainaisiksi ajoiksi ja aivan ilmaiseksi, sekä sen lisäksi täydellinen verovapaus 40 vuodeksi. Yhtiön jäsenille ja heidän lapsillensa myönnettiin myös täysi vapautus sotapalveluksesta.
Heti rahat saatuaan lähti kapteeni Höök Saksaan, ja Bremerhavenissa hän sai ostaa 40 000 frangin hinnasta tammesta rakennetun, tosin vanhan, mutta vielä täysin lujan ja merikelpoisen, 240 tonnia kantavan prikin, joka huolellisesti varustettiin valaanpyyntiä varten ja johon hankittiin kaikkinaisia tarpeita edessä olevaa pitkää matkaa ja uudisasutusta varten.
Matkan ohjelmaksi suunniteltiin, että yhtiömiehet oman valinnan mukaan jakautuisivat kahteen ryhmään: toinen työskentelisi maalla, toinen merellä. Seutu, johon asetuttaisiin asumaan, valittaisiin perille tultaessa Vladivostokin ja Nahodkan väliltä, mikä olisi edullisin ja mukavimmalla paikalla. Jokainen uudisasukas saisi siellä Venäjän hallitukselta kymmenen desjatinaa maata omaksensa. Kaikki yhteiset yritykset ratkaistaisiin äänestyksellä ja enemmistön päätöstä olisi kaikkien totteleminen. Lainaksi saadusta rahasta sitoutuivat kaikki yhtäläiseen edesvastuuseen, kumminkin sillä välipuheella, että jos yhtiömiesten luku vähenisi, niin jäljelle jääneiden vastuunalaisuus lisääntyisi. Tärkeä määräys oli, että kaikki olivat yhteisesti vastuunalaiset yhden ja yksi kaikkien puolesta. Yhtiön jäsenet sitoutuivat myös tottelemaan valitsemiansa luottamus- ja johtomiehiä. Muutoin oli jokaisella samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet, eikä kukaan saanut kieltäytyä tekemästä mitä työtä ikinä hänen suoritettavakseen määrättäisiin.
Lokakuun puolivälissä 1868 olivat kapteeni Höök (laivan päällikkö), kapteeni Jakobsén (ensimmäinen perämies) sekä tynnyrintekijä Mickelson (laivan salvumies) lähteneet Bremerhaveniin laivan kauppaa tekemään ja sitä varustamaan yhtiön tarkoituksia vastaavalla tavalla. Laivaan hankittiin neljä valaanpyyntivenettä, valaanpyyntitarpeita, astioita, joihin koottaisiin traania, sekä muonavaroja kahdeksi vuodeksi. Kolmen viikon kuluttua olivat valmistukset niin edistyneet, että jäljelle jääneet yhtiömiehet saivat määräyksen lähteä mukaan avustamaan loppuvarusteluissa.
Lokakuun 30 p. 1868 matkalle lähtijät kokoontuivat yhteisille illallisille Helsingin Seurahuoneelle, ja seuraavana aamuna aikaisin iso ihmisjoukko tuli rantaan hyvästelemään tuttaviansa. Matkalle lähtevien astuttua höyrylaivaan lauloivat rannalle jääneet ylioppilaat Maamme-laulun sekä muita lauluja jäähyväisiksi. Monelle nämä jäähyväiset olivat viimeiset, sillä isänmaan rannikolta he lähtivät nyt ainaiseksi. He matkustivat pois joutuaksensa vieraalla maalla vierasten ihmisten kaivamaan hautaan, saamatta milloinkaan enää nähdä kotimaata ja omaisiansa. Jo nyt tuntui jokaisen sydämessä nousevan kaipaus kääntyä kotimaahan takaisin, mutta rohkeasti koetettiin sellaisia tunteita tukehduttaa. Kokoonnuttiin sellaisten henkilöiden seuraan, jotka kokivat leikinlaskulla poistaa koti-ikävän ja alakuloisen mielialan.
Useimmat yhtiömiehistä olivat toisillensa aivan vieraat ja omituiselta tuntui, että noista erilaisiin kansanluokkiin kuuluvista henkilöistä tulisi ystäviä ja veljiä. Matka höyrylaivalla Lyypekkiin kesti siihen aikaan tavallisesti 3 vuorokautta, mutta ankaran myrskyn takia saivat matkamiehet tällä kertaa kestää merimatkan vaivoja 8 vuorokautta, poiketen moniaita kertoja pahan sään pitoon hätäsatamaan Bornholmaan, Rügeniin ja Warnemündeen, kunnes hirmumyrsky oli mennyt ohi. Naisväki kärsi paljon meritaudista.
Heti Lyypekkiin tultua jatkettiin matkaa rautateitse Bremerhaveniin. Sitä ennen kuitenkin tapahtui miesten mönsträäminen laivamiehiksi, ja suurin osa tunsi mielipahaa siitä, että heidän piti valalla vakuuttaa kuuliaisuutta kapteenille. He taipuivat kuitenkin, kun kapteeni Höök huomautti, että monella ehkä ei olisi kylliksi kunniantunnetta totellaksensa kaikissa olosuhteissa pelkän lupauksen nojalla.
Marraskuun 26 p:nä olivat valmistukset edistyneet niin pitkälle, että miehistö muutti asumaan laivaan. Sitä ennen oli töiden aikana asuttu hotellissa. Miehistä oli nyt jokainen velvollinen tottelemaan kapteenia ja suorittamaan vahtipalvelusta laivassa. Vahti oli jaettu kahteen osastoon, ylihangan vahtiin ja alihangan vahtiin. Kumpaiseenkin kuului perämies ja kaksi matruusia. Laiva oli saanut nimen »Imperator Aleksander II», ja sen välikansi oli rakennettu kahdeksi avaraksi salongiksi; toisessa asuivat poikamiehet, joille oli varattu 16 makuupaikkaa, toisessa salongissa oli ruokasali, kuusi hyttiä naineille ja erikoinen hytti tytöille. Perheellisillä oli kaikkiaan neljä lasta. Kannella olevassa kajuutassa asuivat laivan kapteeni, molemmat perämiehet, varusmestari ja molemmat matkustavaiset.
II. Lähtö Bremerhavenista
Miehistö oli harjoitellut laulelemaan oikein oivallista ja taiteellista merimieslaulua, joka houkutteli suuren joukon kuuntelijoita laiturille. Kun ankkuri nostettiin ja priki ohjattiin aukealle merelle, oli retkikunta antautunut meren ja oman voimansa huostaan. Purjeiden levittäminen tuulta ottamaan kävi oivallisesti, kun mukana oli muutamia oppineita merimiehiä. Mutta rannalla olevat saivat arvatenkin naurun aihetta nähdessään kuinka moniaat merimiehiksi mönsträtyt, mutta tuiki tottumattomat purjehtijat, juoksentelivat sinne tänne kuin päättömät kanat innostuneina auttamaan laivan liikkeelle saamisessa.