Seuraavana päivänä Nilsson jatkoi matkaansa ja tuli ilman mitään pahempia esteitä kiinalaisen kauppiaan mökkiin Tjuvaisaan, johon hän jäi yöksi. Sieltä kulki oikotie jään yli Abrekin lahden poikki ja päivässä olisi Nilsson ehtinyt kotiinsa, jollei hänellä olisi ollut härkää mukanansa, mutta nyt hänen täytyikin mennä yönpitoon Kokotuniin, joka on Abrekin joen varrella kolme kilometriä ylempänä.
Taasilaisen metsästäjän Jangin koti Kokotun, jossa Schoultz niin usein oli ollut metsästysmatkoillaan, oli myöskin Nilssonille hyvin tuttu paikka, ja kun hän oli kulkenut puoliväliin lahden pohjukkaa kohti, lähti hän oikotietä mökkiä kohden, mutta pimeä tavoitti hänet, ja kun hänen täytyi kulkea kahden vuorenharjanteen poikki, jotka kulkevat kohtisuoraan meren lahdesta poispäin, niin hän olisi varmaankin eksynyt, jollei olisi kuullut koiran haukkumista. Seitsemän tai kahdeksan virstan matka oli jäljellä Maingiin, jonka tien Nilsson kulki seuraavana päivänä saapuen onnellisesti kotiin, mukanansa kalliisti ostettu ja suurella vaivalla kuljetettu ruokavarastonsa lähestyvää joulua varten.
Joulu vietettiin sekä Nilssonin että Östmanin perheessä samalla tavalla kuin Suomessa oli tapana ollut. Mutta joulun jälkeen lähtivät kumpikin Wladivostokiin tiedustelemaan työansiota. Rouvat jäivät ypöyksin erämaahan kotia hoitamaan.
Strelokin ja Wladivostokin välillä — jota matkaa Nilsson arvelee olevan maitse noin 12 peninkulmaa — ei siihen aikaan ollut kuin kuusi kiinalaisasuntoa, joissa saattoi levätä.
Tammikuun 12 p. 1872 lähti Nilsson toistamiseen asunnostaan Strelokista Wladivostokiin. Silloin hän järjesteli kotiin vaimollensa monenlaisia tarpeita, jotta tämä tulisi toimeen yksinänsä sillävälin, kuin mies oli työansiolla. Lammas ja sika teurastettiin myötäväksi; tynnörillinen silliä otettiin mukaan samassa tarkoituksessa, lehmänvasikka otettiin mukaan elävänä, sillä se oli liian hyvä ja harvinainen tapettavaksi. Saman päivän iltana Nilsson jo tuli Hirvifansaan, 13:na päivänä Shituha-nimiseen kiinalaisasuntoon. Tammikuun 14 p:nä Kangaosaan, 15 p:nä Tsimoheehen, 16 p:nä Metsäfansaan. Tämän nimen olivat suomalaiset antaneet kiinalaisasunnolle, jossa asui metsänhakkaajia eli tukkilaisia. 17 p:nä hän tuli Sidankaan ja 18 p:nä tammik. Wladivostokiin.
Siellä Nilsson sai sillitynnyrinsä myydyksi kapteeni Armfeltille, joka silloin oli varakuvernöörinä, ja sai 26 ruplaa. Lehmänvasikasta hän sai 100 ruplaa. Sen osti tanskalaisen sähkölennätinyhtiön päällikkö hra Hansen. Toistaiseksi asettui Nilsson asumaan erään Paskejeff-nimisen venäläisen talonomistajan luo, joka omisti pienen talon Grönstrandin naapurina; mutta hänellä oli talo ja viljelysmaata myöskin Tsimoheessä, jossa hänen perheensä asui.
Päästyänsä kotiutumaan Wladivostokiin, hankki Nilsson heiniä härällensä ja ryhtyi ajotöihin. Venäläinen valtionmakasiini, jota sanottiin Portiksi, oli rakennettava uudelleen ja muutettava työpajaksi; siihen tarvittiin rakennusaineita. Samanlaista työtä sai myös farmaseutti Falken, ja nyt vanhat tuttavat auttoivat toisiansa. Kumpikin sai palkkaa 7 ruplaa päivässä. Kun toverit olivat työtänsä jatkaneet helmikuun puoliväliin, oli Nilsson jo säästänyt itselleen sievän summan. Kaupunkiin hän jo oli ehtinyt perehtyä ja päätti muuttaa sinne vakinaisesti ja jättää kotinsa Tiikerinlaaksossa. Falken auttoi häntä muuttotoimissa.
Kahdella reellä ja härillä lähtivät toverit helmikuun 16 p:nä ja saapuivat Strelokiin 20 p:nä helmikuuta.
Seuraavana päivänä oli nahkuri Hakkaraisen perheessä lapsenristiäiset. Hänelle oli syntynyt tyttö. Lapsen ristimisen toimitti kapteeni Höök, joka sattumalta matkusti sitä kautta mukanansa kapteeni Jakobsén ja esikuntakapteeni af Björksten. Luterilaista pappia ei silloin Amurissa ollut. Tulihan sinne sitten kylläkin vuosien kuluttua sellainen käymään ja vahvisti silloin sellaiset kirkolliset toimitukset, jotka aikaisemmin joku siviilihenkilö oli suorittanut.
Strelokissa ryhdyttiin heti ristiäisten jälkeen panemaan kokoon irtainta omaisuutta. Siinä toimessa teki häiriötä tulipalonalku. Oljilla katettu yhteinen perunakuoppa syttyi nimittäin palamaan. — Lähtö Strelokista tapahtui helmikuun 27 p:n aamulla. Parin päivän kuluttua (helmik. 29 p:nä) tultiin jälleen Tsimoheehen. Kun miehet ja heidän härkänsä kulkivat hitaasti, sillä kuormat olivat raskaat ja tarttuivat usein kiviin ja kantoihin, niin rouva Nilsson riensi jonkun matkaa edelle. Hänen siinä kulkiessaan mietteissään aavistellen valoisampaa tulevaisuutta, hän kuuli takanansa ryskettä metsissä ja elukkain askeleita yhä lähempänä; ja nyt ne jo olivat hänet ihan tavottamaisillaan. Kauhistuneena rouva puri yhteen hampaansa ja sulki silmänsä. Mutta hyökkäystä hänen kimppuunsa ei tapahtunutkaan. Metsäelukat olivat juuri sivuuttaneet hänet ja juoksivat kauemmaksi. Hän avasi silmänsä ja näki parven hirviä, jotka juoksivat ohitse.