Pitkällinen oleskelu Itä-Aasiassa ja tutustuminen monenlaisilla sivistysasteilla oleviin ja eri uskontoa tunnustaviin ihmisiin oli painanut leimansa Schoultziin, niin että hän varsin vapaamielisellä tavalla arvosteli muiden mielipiteitä. Sallittakoon minun tähän liittää muutamia kohtia kirjeestä, jonka hän helmikuussa 1899 minulle kirjoitti. Se kuvaa hänen mielipiteitään uskonnollisissa asioissa.
»On siunattu asia, että ihmiset kuolevat, kun toimintakyky ja elämänhalu ovat lopussa. Arvelen kuitenkin, että pitäisi saada elää niin kauan kuin ikävöi lisätietoja. Tiedot, tiedot, mikä loppumaton ja virkistävä lähde ihmishengelle! En voi ajatellakaan tulevaista elämää ilman toimintaa ja tutkimista. Kummallista on, etteivät uskonnonopettajat ensiksi ihmiskunnalle opeta työskentelyn ja tietämisen jalostavaa ja onnelliseksi tekevää ominaisuutta, vaan sensijaan kuvaavat meille onnea ja taivasta järjettömässä tunteiden hurmauksessa. — — — —
Minun mielestäni oppia Kristuksesta olisi opetettava vain hänen omia sanojansa kertomalla ja mainitsemalla historialliset tiedot hänen elämästään. — — — — Mikäli minä voin käsittää, on käsite Jumalasta aina tietämisen huippuna ja sentähden meidän on harrastettava ja kehitettävä tietämistä. Onhan niin monta hyvinkin oppinutta ihmistä, joilla ei ole selvyyttä siitä, että oikea tutkimishalu ei ole muuta kuin pyrkimystä oppia tuntemaan Jumalan rakkaita kasvoja.
Mutta miksi tällaista epäkohtaa? Kaiketi sen vuoksi, että on niin harvoja ennakkoluuloista vapaita ja viisaita opettajia. Typerät opettajat neuvovat etsimään Jumalaa, korkeuden loistavista asunnoista, kun Häntä olisi etsittävä ainoastaan omissa teoissansa.
En olisi antautunut mielipiteitäni selittelemään tässä asiassa, jollen olisi sinussa tuntenut uskonnollismielistä ja miettivää henkeä, joka rakkaudella työskentelee tullaksensa hyväksi opettajaksi muille. Mahdollista on, että ajatuksissani on epäselvyyttä, mutta sumujenkin lävitse huomaat, että niissä on joku kipinä taivaasta kotoisin, mikä ansaitsee talteenottamista.»
Toinen vainaja, joka ansaitsee kiitollisessa muistissa säilymistä, oli merikapteeni Fridolf Höök. Schoultz on antanut hänestä kuvan, joka on todella mieltälämmittävä. Tarkasti ja huolellisesti hän hoiti tehtäviänsä Imperator-laivan päällikkönä ja uhrasi kykynsä ja voimansa niiden kansalaistensa etua valvoessaan, jotka olivat antautuneet hänen johtoonsa. Hän lepää viimeistä untaan tuolla maapallon vastakkaisella puolella, kaukana Suomesta, jonka hyvää mainetta hän kauniisti ylläpiti. Schoultz-vainaja kertoi kerran luterilaisen papin puutteessa joutuneensa toimittamaan Wladivostokissa haudansiunaamisen yhdelle parhaista tovereistaan. Jollen erehdy, niin siellä haudattu oli kapteeni Höök. Vainajaa hautaan saattamassa olivat melkein kaikki Wladivostokin silloisen yhteiskunnan ylhäisöön kuuluvat. Upseerit, ylhäisimmästä alkaen, kaikki juhlaunivormuissa. Maallikkopapin toimeen valittu Schoultz kertoi lukeneensa tavalliset haudan siunaussanat
Maasta sinä olet tullut,
maaksi olet jälleen tuleva j. n. e.
sekä Isä meidän rukouksen ja Herran siunauksen ja kaiken aikaa olivat juhlapukuiset sotilaat tehneet kunniaa.
Fridolf Höök oli työllänsä ja elämällään saavuttanut kaikkien kunnioituksen ja jätti jälkeensä kelpo suomalaisen kunnon miehen muiston. Hänen elämänsä oli lyhyt mutta hyvin eletty.
Valtioneuvos Kaarle Harald Feliks Furuhjelm syntyi Helsingissä toukok. 5 p. 1830. Tuli ylioppilaaksi 1849 ja lainopillisen tutkinnon suoritettuaan hänet kirjoitettiin auskultantiksi Viipurin hovioikeuteen. Keisarillisten perintömaiden ylimmäiseksi käskynhaltijaksi Amurinmaalle hänet nimitettiin v. 1869, sitä ennen palveltuansa monessa ylhäisessä luottamustoimessa. Yleisesti rakastettuna ja arvossa pidettynä toimi hän suomalaista uudisasuntolahanketta edistäen, omia kansalaisiansa auttaen sekä neuvoilla että toimilla niin suuressa määrässä, että koko uudisasuntolasta tuskin olisi tullut mitään ilman hänen apuansa. Niinkuin edellä on kerrottu aiheutti vähäinen saappaan hankaama haava verenmyrkytyksen hänen jalkaansa ja vuonna 1871 hän huhtikuun 30 p. kuoli Nahodkassa, jossa hän myös on haudattu. Vainaja kuoli naimatonna ja määräsi 231 000 markkaan nousevan omaisuutensa perijäksi Suomen valtion.