"Eihän se tietysti ole mitään muuta kuin uteliaisuutta!" vastasi hän. "Minä haluan nähdä niitä ihmisiä, joista te pidätte. Onko se niin luonnotonta? kokonaisen kuukauden ajalla en ole nähnyt ainoatakaan teidän ystävistänne — —"
"Minulla ei olekaan monta. Mutta minä pidän arvossa niitä, jotka minulla on, enkä minä halua johtaa heitä saamaan harhauttavaa käsitystä itsestäni tai elintavoistani."
"Varsinkaan naispuolisia ystäviänne", lisäsi Zoë, puolittain kysyvästi.
"Niitä ei minulla ole", sanoi Zeno, ikäänkuin lopettaakseen lyhyeen sellaisen huomautuksenkin.
"Ymmärrän. Te ette halua miespuolisten ystävienne tietävän, että naisia asuu talossa, niinhän? He ovat epäilemättä kaikki vakavia ja elähtäneitä henkilöitä, jotka kovasti loukkautuisivat ja pahastuisivat kuullessaan teidän ostaneen sievän kreikkalaisen orjattaren. Teistähän oli vähällä tulla pappi, eikö niin? He luonnollisesti asettavat teidät ajatuksissaan hengellisen säädyn yhteyteen, ja syystä tai toisesta te pidätte varsin sopivana itsellenne tai liikeasioillenne, että he niin tekevät! Olen aina kuullut venetsialaisia sanottavan hyviksi liikemiehiksi!"
"Te olette arvattavasti ainoa ihminen maailmassa, joka uskaltaa sanoa tuollaista minulle", sanoi Zeno katsoen häneen.
"Mitä minun pitäisi pelätä?" kysyi Zoë jonkinlaisella alistuvalla vakavuudella.
"Minun vihaani", vastasi Zeno lyhyesti.
"Kyllä ymmärrän, herra. Teidän vihaanne — mutta pyydän, armollinen herra, sanokaa minulle miten tuo vihanne ilmenee? Piestäänkö minut, vai pannaanko kahleisiin ja näännytetään nälkään, vai ajetaanko pois talostanne ja myydään huutokaupalla? Nämähän ovat tavalliset rangaistukset tottelemattomille orjille, eivätkö olekin?"
"Minä en ole kreikkalainen", virkahti Zeno kyllästyneenä.