Mä keskipäivän loisteen silmistäsi näen, ja auringon säihkeen
sun hiuksistasi.
Tuolle puolen veen, yli sinisen veen, yli suolaisen veen ja
makeankin —
Jälleen ääni häipyi kuulumattomiin ja heikko airojen loiske ilmoitti Zoëlle, että sanoma oli ilmoitettu kokonaan ja että Gorlias oli mennyt pois, jatkaen matkaansa virtaa alas.
Zeno, jonka äidinkieli ei ollut kreikka, ei voinut arvattavasti ymmärtää paljoakaan laulusta, sillä sellaisilla vanhoilla sävelillä laulettuja outoja sanoja voi vain syntyperäinen korva erottaa, ja sekin vain, jos se on erittäin herkkä. Zoën antamaa merkkiä totellen tyttö sulki ikkunan jälleen ja veti verhot eteen.
"Ymmärsittekö mitä mies lauloi?" kysyi Zeno, itse asiassa hyvillään sen johdosta, että keskustelu oli keskeytynyt.
"Kyllä", vastasi Zoë kevyesti, "niinkuin tekin luullakseni ymmärtäisitte italialaisen kalastajan laulua. Mies lähetti sanoman teille, armollinen herra. Tulkitsenko, mitä hän sanoi?"
"Voitteko?" Zeno naurahti.
"Hän sanoi, että jos te ette koeta pakottaa Arethusaa pysymään poissa ikkunan äärestä huomenna, niin hän luultavasti tekee niinkuin haluatte — luultavasti!"
"Teidän ystävällänne on totta tosiaan hyvät korvat!" Zeno hymyili.
"Mutta hän sanoi vain 'luultavasti'. Se ei ole vielä lupaus."
"Miksi luottaisittekaan halvan orja-raukan lupaukseen, herra? Ette uskoisi Konstantinopolin ylhäisintä naistakaan samanlaisessa tapauksessa, vaikka hän vannoisi neljän evenkeliumin kautta! Kuinka voisi kuvitellakaan, että kukaan nainen jättäisi käyttämättä tilaisuutta katsoakseen toista, josta hän on utelias!"